Miten selvitä joulun henkisestä väkivallasta?

Jouluun sisältyy paljon muistoja ja tunnelatauksia. Televisio, lehdet, valtava mainonta – ne kaikki luovat odotuksia kiiltokuvamaisesta kauniista ja harmonisesta vuotuisesta juhlasta, jossa ihmiset haluavat toisilleen, niin läheisille kuin vieraillekin vain kaunista ja hyvää. Onneksi monen kohdalla näin onkin. Voi kuitenkin myös olla toisin. Tonttujen lisäksi liikkeellä ovat myös muun muassa syyllistäjät, marttyyrit, alistajat ja väheksyjät. Joulu on todellista henkisen väkivallan kulta-aikaa. Se on sitä juuri siksi, että odotukset jouluna ovat korkealla ja mitä korkeammalta toisen pääsee pudottamaan, sitä suuremman tyydytyksen se henkisen väkivallan harjoittajalle suo.

Muistan hyvin erään joulun lukioajoiltani. Isäni oli moneen kertaan minulta tiukannut joululahjatoivetta. Toivoin saavani jonkin kirjan. En osannut, enkä halunnutkaan osoittaa jotakin tiettyä kirjaa. Sanoin vain toivovani lahjaksi kirjaa. Isäni saisi itse valita, minkä kirjan minulle haluaa antaa. Aattona lahjapaketista löytyi kirja Puulta puulle, Unkarilaisen vähemmistön nykylyriikkaa Transsylvaniasta. Alistetun vähemmistökansan runot ovat todella ahdistavaa luettavaa. Lahjahevosen suuhun ei kuitenkaan ollut katsomista, joten kiittelin väkinäisesti hymyillen, että tämäpä mielenkiintoinen kirja. Isäni hymyili vahingoniloisesti sanoen, että itsehän sanoit, että ihan mikä tahansa kirja, niin minä sitten ostin. Oliko tämän lahjan tarkoitus ilahduttaa saajaansa?

Tuosta joulusta ei kuitenkaan jäänyt päällimmäisenä mieleen pettymykseni, vaan äitini kasvoista näkyvä pidätetty raivo ja hänen teeskennellyn iloinen äänensävynsä, kun hän siinä samassa nousi ylös mennäkseen keittiöön kysyen, kuka haluaisi glögiä, kun hän laittaa. Ei itkeä saa, ei meluta saa... ”Hyvässä perheessähän” ei joulunakaan osoiteta mitään kielteisiä tunteita.

Entäpä joulukortti, jonka sukulainen lähettää vuosi avioeron jälkeen sekä vastaanottajan että hänen entisen miehensä nimissä? On totta, ettei vastaanottaja ollut kyseiseen ihmiseen ollut sen vuoden sisällä yhteydessä eikä olllut itse asiasta hänelle kertonut. Mutta ihanko todella pitäisi uskoa, ettei hän olisi siihen mennessä kuullut avioerosta muilta sukulaisilta? Oliko tämän joulutervehdyksen tarkoituksena vastaanottajan ilahduttaminen vai oliko sen päällimmäinen viesti jotakin ihan muuta?

Mitä mahtoi puolestaan haluta se joulukortin lähettäjä, joka lähetti joulutervehdyksen  myös sen ihmisen nimissä, josta tiesi, ettei vastaanottaja halua hänen kanssaan olla missään tekemisissä?  Osoittiko lähettäjä näin tehdessään kunnioitusta niille rajoille, jotka vastaanottaja on asettanut? Oliko tämän joulutervehdyksen pohjimmainen tarkoitus ilahduttaminen? Vai haluttiinko kenties näin kertoa, että sinun rajojesi yli me voimme kävellä niin kuin haluamme?

Mitä puolestaan mietti se joululahjan antaja, jolle vastaanottaja on useaan kertaan selkeästi kertonut sekä suullisesti että kirjeessä, ettei halua häneltä yhtään mitään lahjaa? Halusiko hän osoittaa kunnioitusta lahjan vastaanottajan tahtoa kohtaan? Oliko tämän lahjan perimmäinen tarkoitus ilahduttaminen? Vai oliko ehkä taka-ajatuksena halu päästä syyllistämään vastaanottajaa, joka ei edes kiitä saamastaan lahjasta? Pitääkö osoittaa kiitollisuutta sellaista lahjaa kohtaan, josta on jo ennakkoon ilmoittanut, ettei halua vastaanottaa?

Halusin ensimmäisen avioeroni jälkeen viettää jouluni yksin, pienimuotoisesti ja omassa rauhassani. Äitini oli loukkaantunut siitä, että halusin viettää joulun niin kuin itselleni koin parhaaksi ja esitti marttyyriä, kun heidän seuransa ei kelvannut. Sain isältäni syvästi säälivän puhelinsoiton jouluaattona, miten minulla nyt on niin kovin yksinäinen joulu ja varmasti ikävää. Oliko tuon puhelinsoiton perimmäisenä tarkoituksena ilahduttaminen ja hyvän joulun toivottaminen vastaanottajalleen?

Voiko joulusta nauttia henkisen väkivallan keskellä, jonka tarkoitus on loukata tai vähintäänkin tuottaa mielipahaa? Onko mahdollista antaa muiden olla pilaamatta omaa hyvää joulumieltä?

Kukaan meistä ei ole ansainnut mielipahaa jouluksi. Ei kukaan. Jokainen meistä on arvokas ja ansaitsee joulunakin hyvän mielen. Meillä jokaisella on oikeus viettää joulua siten kuin itse kokee itselleen oikeaksi ja parhaaksi. Meillä ei kenelläkään ole velvollisuutta uhrautua toisen eteen, sillä olemme kaikki yhtä arvokkaita.

Vanha sanonta sanoo, että lahja kertoo eniten antajastaan. Ihminen, joka voi hyvin, ei halua pahaa ympäristölleen. Ihminen, joka haluaa joulutervehdyksellään aiheuttaa mielipahaa vastaanottajalleen, on ihminen, joka voi todennäköisesti vielä vastaanottajaansa huonommin. Kun sen muistaa, on helpompaa antaa oman mielipahansa väistyä, sillä kiukku vie voimia ennen kaikkea kiukkuiselta ihmiseltä itseltään. Mielessään voi lähettää lempeän ajatuksen sille huonosti voivalle ihmiselle ja toivoa hänelle sen sijaan hyvää, sillä viha synnyttää vain lisää vihaa.

On surullista, että on olemassa ihmisiä, jotka voivat niin pahoin, etteivät kykene vastaanottamaan rakkautta muilta. Siihenkään ei voi ketään pakottaa. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla este sille, ettemme heille lämmitä ajatusta voisi suoda. Jää vastaanottajan omaksi päätökseksi, haluaako sen ottaa vastaan. Voipa myös kokeilla, mitä seuraisikaan, jos ilonpilaajalle osoittaisi avoimesti aitoa myöntätuntoa siitä, että hänellä täytyy olla todella paha olla, kun haluaa tietoisesti aiheuttaa toiselle mielipahaa. Vastareaktio saattaa olla myönteinen yllätys, jos ihminen on myötätuntoa valmis ottamaan vastaan.

Tehdään hyvä joulu toisillemme.

2 vastausta artikkeliin “Miten selvitä joulun henkisestä väkivallasta?”

  1. Hei,
    Tunnistan itsessäni tapasi miettiä. Se saa silmät kyynelehtimään koska samalla kun se on lahjakkuus se tuo myös mukanaan tuskaa. Lahjakkuus perustuu voimakkaaseen ajattelukykyyn. Yhdistettynä kovaan intressiin ymmärtää aina mitä ja miksi tapahtuu maailmassa asioita se tekee ihmisestä analyytikko. Taas yhdistettynä hyvään tahtoon se tekee meistä empaattisia.
    Voiko empaattisella ihmisella tuntea vahvaa negatiivista tunnetta? Tottakai! Tämä on taas se kolikon toinen puoli. Kun näkee asioita joita ei haluaisi nähdä niin se tuottaa tuskaa. Ensinnäkin siitä syystä että asiat näkee, ei voi olla näkemättä koska aina joku tapa lähestyä tai ajatus nappaa ne kiinni. Myöskin siitä syystä että tietää kuinka paljon paremmin asiat voisi olla tai haluaisi ne olevan. Tämä saa aikaiseksi sen että vahvat tunteet, negatiiviset pääsevät pinnalle. Näitä kun ei sitten haluta ollaan kierteessä josta ei ole helppoa päästä irti.
    Välillä näen asioita joita en vain jaksaisi nähdä koska en niille voi mitään mutten myöskään voi vain kulkea ohi. Olen myös itselleni kiitollinen siitä että jaksan puuttua. Erityisesti kun näkee että se auttaa toista ihmistä. Se lieventää omaa tuskaa.

    Välillä mietin saanko tällä kyvyllä myöskin huonompia asioita aikaiseksi. Eli aiheutanko itse sen että jotkut suhteet ovat kireät? Aiheutanko jotain ajatukseni kautta vain sen takia että itse käyttäydyn eri lailla ja toiset taas siihen reagoivat?
    Tämäkin tuo tuskaa.
    Raskasta on myöskin hyväksyä että toinen haluaa pahaa tai muuten vain kontrolloida.

    Joskus olen syyttänyt Jumalaa, vihannut itseäni ja koko maailmaa mutta nykyään itken kun itkettää koska se on paras tapa todeta että en tiedä kaikkea. En ole täysi, olen ihminen kuin kaikki muutkin ja joka päivä opin jotain uutta itsestäni.

    Joskus mietin että muistan ihmisiä sen takia että itse asiassa rakastan ne vaikka ne tekevät pahaa. Tämä mielummin kuin etten voisi unohtaa ihmistä jota vihaan.

    Tykkää

    1. Kiitos ajatuksistasi, Roland.

      Sanotaan, että kielteiset tunteet kuten suru ja viha ovat tunteita, jotka kumpuavat siitä, että asiat ovat toisin kuin haluaisimme niiden olevan. Omien tunteiden kieltäminen itseltään ei johda mihinkään hyvään. Kuten ei myöskään se, että niihin jää makaamaan. Sekään ei johda mihinkään hyvään, että haluaa kielteiset tunteet estääkseen kuvitella asioiden olevan toisin kuin ne todellisuudessa ovat, sillä silloin elää omassa mielikuvitusmaailmassaan.

      Olen löytänyt parhaaksi keinoksi sen, että vain hyväksyy kipeät tosiasiat, joita ei itse voi muuttaa sekä hyväksyy sen, että omat toiveet siitä, että joku toinen käyttäytyisi toisin ei sekään aina riitä, sillä emme voi ottaa vastuuta toisten ihmisten käytöksestä. Se vastuu on jokaisella itsellään.

      Välinpitämättömyyskö on lääke? Ei toki. Sen sijaan voimme tehdä selväksi, että annamme auttavan kätemme, kun joku on apua valmis ottamaan vastaan ja olemme valmiita antamaan rakkautta, kun toinen on valmis sitä vastaanottamaan, mutta samalla säilyttäen omat rajamme siitä, millaista kohtelua olemme itse valmiit vastaanottamaan, sillä meillä jokaisella on ensisijaisesti vastuu omasta hyvinvoinnistamme. Sitä vastuuta ei voi ulkoistaa.

      On todellakin jokaiselle parempi rakastaa kuin vihata ihmistä, joka tekee pahaa, sillä ihminen ei ole tekonsa. Hänen tekojaan ei tarvitse siitä huolimatta hyväksyä ja hänellä on vastuu teoistaan. Pahojen tekojen takana on kuitenkin useimmiten ihminen, joka kaikkein eniten tarvitsee rakkautta, vaikka olisikin niin haavoilla, ettei sitä uskalla vastaanottaa. Se, että hänen pahojen tekojensa yli pystyy näkemään rakkautta tarvitsevan ihmisen ja pystyy hänelle sitä rakkautta ajatuksissaan lähettämään luo todellakin paremman olon omaan sydämeen kuin vihan kantaminen.

      Tykkää

Kommentoi toki!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s