En se minä ollut!!! (Ja oli siellä sitäpaitsi muitakin.)

Vaivaako syyllisyydentunne? Onko jokin asia hoitamatta? Pitäisikö olla parempi siinä, tässä tai tuossa? Teinkö taas väärin? Päätät lähteä vieraisille, vaikkei huvittaisi, ettei tule syyllinen olo? Syyllisyydentunne nakertaa voimavaroja. Sen tunteen kohtaamiseen voi ottaa kaksi lähestymistapaa sen mukaan, millaisen kulttuurin on itselleen omaksunut.

Muistatko leikin, jossa tuoleja on yksi vähemmän kuin osanottajia? Kun musiikki lakkaa, pitää jokaisen mahdollisimman nopeasti istua vapaalle tuolille. Se, joka jää ilman tuolia, putoaa pelistä pois. Seuraavalla kierroksella tuolejakin on yksi vähemmän ja musiikki soi uudelleen. Viimeiseksi jäljelle jäänyt voittaa leikin. Kun elää syyllisyyskulttuurissa, elämä on kuin osa tuota leikkiä. Kukaan ei halua olla se, joka jää ilman tuolia. Kukaan ei halua olla se, joka on syyllinen. Jokainen pyrkii parhaansa mukaan pudistelemaan kaiken syyllisyydentunnon itsestään ja kohdistamaan syyttävän sormensa itsestään poispäin.

Kun jotakin, erityisesti jotakin epämiellyttävää elämässä tapahtuu, voi suhtautu asioihin niin, että on aina jonkun syy, että asiat menivät niin kuin ovat tai minä en ainakaan ole syyllinen tapahtuneeseen. Jos kyse on esimerkiksi erimielisyydestä, lähtökohtana on, että se on aina jonkun syy: ei kahden tai useamman ihmisen syy, vaan vain yksin jonkun heistä, joista tämä yksi kantakoon yksin vastuun tapahtuneesta. Tällaisessa syyllisyyskulttuurissa asioiden ja tapahtumien selvittelyssä ja kohtaamisessa kaikkein olennaisin kysymys on aina se, kuka nyt oli syyllinen? Ja minä se nyt en ainakaan ollut!

Voisiko asioihin reagoida toisin? Jos katsoisikin maailmaa niin, että kaikki, mitä ympärillään tapahtuu, tapahtuu jossakin tietyssä tilanteessa, jossakin tietyssä yhteydessä. Olemme kaikki jatkuvasti jonkinlaisessa vuorovaikutussuhteessa toisiimme. Kun asioita tapahtuu, meillä kaikilla on aina jonkinlainen osavastuu tapahtuneesta. Tällöin kaikkein tärkeimmäksi kysymykseksi tilanteessa kuin tilanteessa nousee: mikä on minun osavastuuni tapahtuneeseen ja miten vastuuni kannan. Kun ymmärrämme olevamme jatkuvasti jonkinlaisessa vuorovaikutussuhteessa toisiimme ja ympäristöömme, mikään tapahtunut ei voi yksin olla jonkun syy tai vika, vaan meillä on aina kaikilla jokin oma osuutemme tapahtumiin. Kun asioiden selvittämisessä ja tapahtumien ymmärtämisessä tärkein kysymys on: miten minä voin ottaa vastuun siitä osuudesta, joka on minun, voidaan puhua vastuukulttuurista.

Onneksi jokainen voi itse valita, haluaako elää syyllisyyskulttuurissa vai vastuukulttuurissa. Vastuukulttuurissa eläminen edellyttää hyvää itsetuntemusta, omien tarpeidensa tunnistamista ja halua huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Ne ovat syyllisyydentunteen vastavoimia. Riittää, kun tunnistaa oman vastuunsa tapahtumista, sen ikioman osuuden, mutta vain sen. Ei tarvitse ottaa vastuuta tai syyllisyyttä siitä, mikä ei ole omalla vastuulla. Se osuus kuuluu muille. Voi toivoa, että asiat olisivat olleet toisin, mutta toisten ihmisten päätökset ja tekemiset eivät ole sinun vastuullasi. Kun tunnistaa, ettei itse ole toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, voi pyytää anteeksi siltä, jota kohtaan toimi väärin ja päättää seuraavalla kerralla toimia toisin. Tällöin ei tarvitse kantaa  mukanaan syyllisyyden taakkaa.

Millaisen kulttuurin kasvatti ja kannattaja sinä olet?

 

Kommentoi toki!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s