Olen erityisherkkä.

Siitä on jo vuosia, kun kuulin ensimmäisen kerran Elaine Aronin kirjasta Highly sensitive person. Liekö ollut Kaarina Davis, joka kertoi kirjasta omassa blogissaan. Tunnistin välittömästi kuvauksesta itseni, mutta Aronin kirja on yhä edelleen lukematta. Ehkä olisi pitänyt lukea, mutta toistaiseksi en ole tuntenut siihen tarvetta. Erityisherkille on nykyisin Suomessa oma yhdistyskin, joka määrittelee kotisivuillaan erityisherkkyyden näin:

”Erityisherkkyys on synnynnäinen hermojärjestelmän ominaisuus. Erityisherkän ihmisen (engl. Highly Sensitive Person, HSP) hermosto käsittelee aistien välittämää tietoa tavallista perusteellisemmin ja syvällisemmin, ja hän reagoi keskimääräistä voimakkaammin ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin. Käytännössä erityisherkkyys ilmenee kykynä havaita yksityiskohtia ja vivahteita, kokemisen intensiivisyytenä sekä taipumuksena asioiden monipuoliseen ja syvälliseen käsittelyyn. Noin 15 – 20 % kaikista ihmisistä on erityisherkkiä.

Erityisherkkyys ei ole sairaus tai diagnoosi: siitä olla sekä hyötyä että haittaa. Erityisherkät ovat usein luovia, intuitiivisia, pohdiskelevia, empaattisia ja tunnollisia. Toisaalta he kuormittuvat muita helpommin esimerkiksi kiireestä, melusta tai negatiivisesta ilmapiiristä ja voivat tuntea itsensä erilaisiksi ja ulkopuolisiksi. Monet erityisherkät kokevat, että muiden erityisherkkien kohtaaminen parantaa heidän itsetuntemustaan ja syventää näkemystä herkkyydestä voimavarana.”

En malta olla kyseenalaistamatta erityisherkkyyden synnynnäisyyttä. Mistä tiedämme, että näin on? Onko meillä todella olemassa tutkimustietoa siitä, että jokaisella itsensä erityisherkäksi kokevalla on ollut nämä ominaisuudet jo syntymänsä hetkellä? Onko sitä voitu tutkia ja miten? Edelleen haluan kysyä, miten syntymähetki määritellään?

Nuo kysymykset ovat nousseet mieleeni siitä lähtien, kun sain tietää, että uusimman neurologisen tutkimuksen mukaan, jos odottava äiti tietyillä raskausviikoilla – en valitettavasti muista, millä – on ahdistunut, vaikuttaa se myös sikiön neurobiologiseen kehitykseen siten, että syntyvä lapsi kokee ahdistusta aina 6-9 ikävuoteen asti. Aika hurjaa, eikö? Tässä kohtaa lienee tarpeetonta kenenkään syyllistyä tai syyllistää, sillä enpä menisi väittämään, että kukaan ihminen, saati odottava äiti tahallaan menee ja ahdistuu.

Jos odottavan äidin ahdistus vaikuttaa sikiön kehitykseen näin, voisi kuvitella, että moni muukin mielentila vaikuttaa sikiön kehitykseen. Toisin sanoen, mikä oikeastaan onkaan synnynnäistä ja mistä elämä oikein alkaa? Tuo tutkimustulos ahdistuksen osalta kuulostaa aluksi rankalta, mutta oikeastaan siihen sisältyy myös paljon lohdullisuutta. Tutkimushan sanoi, odottavan äidin ahdistus vaikuttaa lapseen 6-9 ikävuoteen asti. Piste. Siitä eteenpäin vaikuttavat jo muut tekijät, sillä aivot kehittyvät. Toivoa siis on!

Kuulun siihen ikäluokkaan, jolle koulussa opetettiin biologiantunnilla, että kun aivosolut tai muut hermosolut tuhoutuvat, uusia ei synny. Siitä jäi ainakin minulle mielikuva, että aivot ja koko neurologinen systeemi ovat jotakin hyvin staattista, joka lapsuudessa muovautuu johonkin muottiin ja sellaisena se sitten on ja pysyy, kunnes kuolo korjaa. Aamen.

Nykyinen neuro-biologinen tutkimus kumoaa tämänkin käsityksen. Aivomme ovat kuin mikä tahansa kehomme lihas, jota voi harjoittaa ja se kehittyy sen mukaan, miten kukin sitä harjoittaa. Vanha itämainen viisaus on muuten tiennyt tämän jo tuhansia vuosia. Juuri siihen muun muassa meditaatio perustuu. Jos esimerkiksi riittävän kauan meditoit ja kerrot itsellesi kerta toisensa jälkeen, että sinua ei mikään uhkaa ja että voit hyvin, alat ajan oloon tuntea olosi turvalliseksi ja olosi kohentuu.

Miten tämä kaikki sitten liittyy erikoisherkkyyteen? Halusin tällä kyseenalaistaa sen, että erityisherkkyys olisi sellainen synnynnäinen ominaisuus, joka on vain jostakin sattunut arvalla osumaan kohdalle ja jolle mitään ei ole tehtävissä. Meillä jokaisella on omat ominaisuutemme. Emme aina ymmärrä, mistä ne ovat lähtöisin. Ne saattavat olla synnynnäisiä, mutta saattaa olla, että olemme saaneet ne lahjoina jonkin ehkä jo hyvin varhaisessa kehitysvaiheessamme sattuneen tapahtuman seurauksena.

Rakastan miksi-kysymyssanaa ja omalla kohdallani olen halunnut selvittää syitä omalle erityisherkkyydelleni, sillä syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen tarjoaa usein ne toimivimmat työkalut asioiden muuttamiseen. Asioiden syy- ja seuraussuhteiden ymmärtäminen voi toisinaan olla myös vapauttavaa, sillä silloin on myös helpompi hyväksyä asiantila sellaisena, kun se tällä hetkellä on. Toki asioiden nykytilan voi hyväksyä sellaisenaankin ilman tietoa syy- ja seurausuhteista. Tärkeintä on, että nykytilan hyväksyy. Siihenhän ei sisälly mitään pakkoa hyväksyä, että näin myös tulisi aina olemaan.

Nykytilan hyväksymisen jälkeen voi valita, millaisen asenteen siihen ottaa. Erityisherkkyys tarjoaa minusta siihen mainion esimerkin. Omissa haaveissani on erääseen koulutukseen pääseminen ja osallistuminen.

Mitä teen? Sanonko itselleni näin: ”Olen erityisherkkä, joten minun ei kannata hakea koulutukseen, koska stressaannun, rasitun ja uuvutan itseni niin helposti.” Mikä ihana tekosyy, sillä haaveen toteuttamiseen sisältyy myös pieni epävarmuuden tunne. Näin kerron itselleni tarinan, miksi en voi toteuttaa kouluttautumishaavettani. Kannattaako minun altistaa itseäni ylimääräiselle stressille, jos ei ole ihan pakko? Kolikon kääntöpuoli on se, että samalla tulen luoneeksi omasta ominaisuudestani itselleni vankilan. Jään vaille sitä iloa, jonka koulutuksen tarjoama uuden oppiminen minulle voisi tuottaa.

Voin keskustella itseni kanssa myös näin: ”Vaikka stressaannunkin helposti, miten paljon saisinkaan irti koulutukseen osallistumisesta erityisherkkyyteni ansiosta.” Koska tiedän stressaantuvani helposti, voin etsiä itselleni keinoja, joilla kykenen hallitsemaan omaa stressiäni, jotta voisin toteuttaa haaveeni koulutukseen osallistumisesta. Stressinhallinnan keinojen opettelu auttaisi minua epäilemättä monessa muussakin tilanteessa, ei ainoastaan koulutukseen osallistumisessa. Siihen päälle tulisi vielä hurjasti lisää, sillä saisin aivan varmasti erityisherkkyyteni ansiosta koulutuksesta paljon irti – juuri sellaisia tietoja ja taitoja, joita minä haluan, joista olen kiinnostunut ja innostunut!

Olen valinnan edessä: vankila vai rusinat pullasta? Mitä elämältäni haluan? Mitä haluan itselleni antaa?

Kommentoi toki!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s