Katin koivet syvähengittelylle!

Tuli taas luettua lehdestä artikkeli henkisestä valmennuksesta. Kuvituskuvassa iloiset ja valoisat valmentajat hymyilivät. Artikkelin yhteyteen oli kuvattu yksinkertainen rentoutusharjoitus hengitysharjoituksineen. Johdanto kertoi, miten oikeaoppinen, syvään hengittäminen rentouttaa kehoa. Sen jälkeen kerrottiin, miten ensin pitää nenän kautta vetää syvään ilmaa niin, että ilma kulkee vatsaan asti ja vatsa kohoaa. Henkeä pidätetään muutama sekunti, jonka jälkeen se päästetään ulos niin, että vatsa painuu sisään. Jälleen pidätetaan henkeä muutama sekunti. Pää pitää samalla tyhjentää muista ajatuksista ja keskittyä vain hengittämiseen. Tätä samaa pitää toistaa aluksi minuutin ajan päivittäin ja vähitellen pidentää aikaa muutamaan minuuttiin.

Jep. Tätä on tullut vuosien varrella tehtyä monen monituiset kerrat ja tiedän, millaiselta se tuntuu. Ensin vedän henkeä sisään ja pullistan vatsan samalla ulos. Sitten päästän ilmat ulos. Viimeistään toisella kerralla tunnen jo, miten rintakehässä alkaa kiristää ja ilmaa on entistä vaikeampi saada sisään edes samaa määrää kuin ensimmäisellä kerralla. Mitä pidempään harjoitusta teen, sitä kireämmältä alkaa tuntua rintakehässä ja kaulalla. Vatsa kyllä kohoaa ja laskee niin kuin kuuluukin, mutta ilma ei sinne saakka virtaa. Olen vain oppinut sen verran kehonhallintaa, että kykenen pullistelemaan vatsaa ulos ja sisään oikeaan tahtiin. Muutaman minuutin hengittelyn jälkeen voisi kiristyneillä kaulajänteilläni soitella jo viulukonserttoa. Ei vaan toimi, ei.

Ihan sama juttu joogassa. Tutustuin joogaan ensimmäisen kerran yli kymmenen vuotta sitten ja samasta hengittämisestä sielläkin puhutaan. Joogakirjani kuvailee seikkaperäisesti, miten täydellinen joogahengitys tapahtuu. Hengitysharjoituksia siinä on lukuisia ja niitä olen tehnyt. Aina sama juttu. Olo on niiden jälkeen vain entistä jännittyneempi. Kerran jos toisenkin olen tehnyt mielikuvaharjoitusta siitä, miten ilma vähitellen täyttää keuhkot niiden alaosaan asti kuin iso aalto, joka pyyhkäisee kehon lävitse. Kyllä, kyllä. Tässä kehossa vaan näyttää tulevan jokaisen hengitysharjoituksen aikana varhainen talvi, joka jäätää aallot. Joogaamista olen jatkanut, mutta olen antanut palttua täydellisille joogahengityksille, sillä koko asian ajattelemisesta tuntuu olevan minulle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Satuin jokin aika sitten katsomaan videonpätkän, jossa työkseen jiu-jitsua opettava kertoi omasta harjoittelustaan. Hän on yhdistänyt harjoitteluunsa muun muassa meditaatiota, joogaa ja hengitysharjoituksia. Hänen kehonhallintansa oli loistava! Videolle oli kuvattu, miten hän vaikeuksitta suorittaa niin kutsuttua sisäistä hierontaakin, Nauli Kriyaa, jonka sanotaan olevan ruumiillisten joogaharjoitusten kruunu. Huomioni kiinnittyi kuitenkin hengitysrytmiin hänen tehdessään hengitysharjoituksia. Hänen hengitysrytminsähän oli varsin kiivas! Ei mitään pitkiä ja rauhallisia hengenvetoja. Se teki mietteliääksi.

Kun seuraavana aamuna tein oman joogaharjoitukseni totesin itselleni, että mitäpä tässä minäkään murehtimaan omaa hengitystäni, jos tuo erinomaisesti kehonsa hallitseva kaverikin hengitteli niin kiivaaseen tahtiin. Kun hyväksyin oman pinnallisen hengitykseni miettimättä sen kummemmin vatsahengityksiä tai palleahengityksiä, on sen jälkeen omaan joogaharjoitteluunikin tullut aivan uusi rentous.

Piironginlaatikoita järjestellessäni osui käteeni kirjekuori, jonka sisältä löytyi kaksi mindfullness-äänitettä – piraattikopioita, tunnustan. Sai sen vuosia sitten tuttavaltani, joka oli juuri käynyt mindfullness-kurssilla. Hän lykkäsi tavatessamme kuoren käteeni ja sanoi, että otin sinullekin kopiot äänitteistä. Kuori hautautui piironginlaatikkoni paperipinoon, sillä en ole ollut erityisen kiinnostunut kuuntelemaan rentoutus- tai meditaatioäänitteitä.

Nyt uteliaisuus voitti. Ensimmäinen harjoitus oli noin minuutin mittainen hengitysharjoitus: ”pieni hetki tietoista hengittämistä”. ”Just, joo.”, ajattelin, mutta olin uteliaassa mielentilassa ja päätin kuunnella harjoituksen loppuun. Ääni kehotti kuuntelemaan omaa hengitystään, mutta hän sanoikin yllättäen, että riittää, että kuuntelet sitä, millaiselta se tuntuu ja missä kohdassa kehoa tuntuu. Hän ei määritellyt, missä hengityksen oikeaoppisesti pitäisi tuntua, miten pitäisi hengittää tai miten ilman tulisi kehossa virrata. Ääni kehotti sen sijaan vain seuraamaan hengityksen kulkua ja havainnoimaan sitä. ”Kaikki, mitä sinussa nyt tapahtuu, on oikein.” Väliin ajatukseni harhailivat, mutta itseäni siitä soimaamatta palasin jälleen kuuntelemaan hengittämistäni, sillä äänihän oli juuri sanonut, että kaikki mitä minussa tapahtuu, oli oikein.

Kaikki, mitä sinussa nyt tapahtuu, on oikein.

Tapahtui minulle ennenkokematon ihme: rentouduin hengitysharjoituksen aikana! Siihen ei tarvittu mitään muuta kuin se, että sain kokea, että se, mitä nyt teen on oikein ja hyvää. Hengitysharjoituksesta ei tullut suorittamista. Oli kuin olisin poiminut pöydältä etusormeni ja peukaloni väliin jotakin pientä, nostanut silmieni eteen ja todennut: ”Kas, sehän on rusina!”. Kuuntelin hengitystäni kuin katsellen rusinaa: varoen puristamasta ja lyttäämästä sitä liikaa, jotta se saisi olla sitä, mitä se on. Tyydyin vain tarkastelemaan sitä valossa, katselemaan sen uurteita ja sen muotoa. Se oli rusina ja sillä hyvä. Harjoitus aukaisi minulle ensikertaa konkreettisesti sen, mitä tietoinen ja hyväksyvä läsnäolo tarkoittaa.

Tapahtui yksi elämän suurista paradokseista, joista muun muassa Tommy Hellsten on kirjoittanut: saat sen, mistä luovut. Tunsin harjoituksen aikana, miten hengitykseni vähitellen syventyi ja tiedän kyllä, että niin pohjimmiltaan oli tarkoituskin, mutta tällä kertaa en pyrkinyt siihen enkä tavoitellut mitään. En yrittänyt pakottaa itseäni mihinkään. Hyväksyin sen, mitä tunnen sellaisenaan. Päästin irti.

Olen sen jälkeen tehnyt tuota harjoitusta usein ja mitä erilaisimmissa tilanteissa, toisinaan vain yhden ainokaisen sisään- ja uloshengityksen ajan. Väliin hengitykseni muuttuu syväksi ja rentoutuneeksi, väliin ei, mutta se on aina ihan yhtä oikein. Pääasia on, että ylipäätään hengitän! Silloin olen olemassa, hengissä.

 

Kommentoi toki!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s