Vaikeita ihmisiä ei ole

En saanut vastausta ystävältäni. Lähetin hänelle tekstiviestin parisen viikkoa sitten. Ei ollut mitään erityistä asiaa, johon olisin hänen vastauksensa tarvinnut tarvinnut. Olipahan vain sellainen olo, että halusin jakaa kokemani ilon ja kesken työpäivän en halunnut soittaa tämän asian vuoksi.

Oma mieleni pyöräytti käyntiin soimauskierroksen. Olinko häirinnyt mitättömällä asiallani kesken työpäivän? Olenko tehnyt jotakin, josta ystäväni on minulle loukkaantunut, kun ei vastaa? Oliko tämä nyt niin iso asia, että siitä kannatti lähetellä tekstiviestillä riemunkiljahduksia? Itsesyytökset ja itseni vähättely lähtivät vyörymään ylitseni.

Oli jälleen tartuttava jarruun oikein kaksin käsin ja nykäistävä tukevasti. Ei. Minä en ole maailman napa. Ihmisten reaktiot eivät välttämättä tarkoita sitä, että syy olisi aina yksinomaan minussa. Syitä siihen, miksi ystäväni ei vastannut, voi olla monia muitakin, joista en ole tietoinen enkä voikaan olla. Hänellä on oma elämänsä. Voi olla, että hän oli kiireinen, eikä ehtinyt vastata. Voi olla, että hänellä itsellään oli juuri silloin omia asioita pohdittavana ja voimat eivät vain riittäneet minun iloni jakamiseen. Voi olla, että hän oli aikeissa vastata vähän myöhemmin, mutta asia unohtui, kun hänen elämässään tapahtui jotakin hänelle merkittävää.

Voi myös olla, että minun käytöksessäni on jotakin sellaista, mihin hänellä oli tarve ottaa etäisyyttä. Hänellä on oikeus päättää omista rajoistaan. Myös minä olen vuosien varrella ottanut etäisyyttä ihmisiin, joiden seurassa en voi hyvin. On myös ihmisiä, jotka ovat ottaneet etäisyyttä minuun.

Kahdeksan kuukautta sitten kirjoitin otsikolla Miten kohtaan vaikean ihmisen. Enää en halua kutsua ketään vaikeaksi ihmiseksi: en muita enkä itseäni. Tänään sanon mieluummin niin, että on ihmisiä, jotka minä koen vaikeiksi; onhan aina olemassa ihmisiä, jotka eivät pidä samaa ihmistä ollenkaan vaikeana. Se, että juuri minä koen jonkun vaikeaksi ihmiseksi, ei siis tee hänestä vaikeaa. Tuo kokemus syntyy vain minussa. Sekään ei ole väärin. Minulla on oikeus omiin tuntemuksiini. Tunteet eivät valehtele, mutta järjellä tosiaan selittelemme helposti itsellemme asiat parhain päin, vaikka useimmiten olisikin parempi lähteä tutkimaan perimmäisiä syitä tuntemuksillemme: miksi tuo ihminen satutti minua.

Vaikeita ihmisiä ei siis ole, mutta ei ole myöskään velvollisuutta toistuvasti altistaa itseään tilanteeseen, jossa jonkun ihmisen kanssa ei ole hyvä olla. Muiden ihmisten käytöstä en voi muuttaa. Ainoa, mitä voin muuttaa on oma käytökseni ja oma asennoitumiseni. On jokaisen oma valinta, miten paljon ja missä asioissa omaa käytöstään olen valmis muuttamaan. Alistua ei tarvitse ja omista rajoista on oikeus pitää kiinni. Jos joku ei näitä rajoja kunnioita ja pyrkii toistuvasti – tietoisesti tai tiedostamattaan – niiden yli kulkemaan, eikä asiasta sanominen auta, voi olla parempi ottaa etäisyyttä. Omaan elintilaan on jokaisella oikeus.

Suotta siis syyttelin itseäni. Olin halunnut jakaa iloni ja sen olin tehnyt. Viesti oli mennyt vastaanottajalle, vaikken paluupostia ollut saanutkaan. Se ei poistanut eikä vähentänyt alunperin iloa tuottanutta asiaa elämästäni. Se ilo oli ja pysyi. Minun iloni!

 

Kommentoi toki!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s