Kirjoittajan ja kanssakulkijan tarina

imgp9171Olen Mari, 49-vuotias yksinyrittäjä Merenkurkun saaristosta. Opiskelin lukion jälkeen diplomi-insinööriksi. Halusin tuntea itseni hyväksytyksi ja arvostetuksi. En kuitenkaan koskaan viihtynyt työssäni ja haaveilin muutoksesta, vaikken tiennyt, mitä oikeasti halusin.

Omaa asuntoa remontoidessa osui silmiini ilmoitus ikkunaentisöijän koulutuksesta. Lähetin hakupaperini. Koulutus alkoi ja päättyi. Irtisanouduin työpaikastani IT-alan konsultointiyrityksestä ja ryhdyin yrittäjäksi.

Yrittäjyys mahdollisti muuton pois pääkaupunkiseudulta ja muutin verstaineni Pohjanmaalle. Kesällä 2011 ostin vuonna 1924 rakennetun talon Merenkurkun saaristosta. Unelma saada koti ja työpaikka samaan pihapiiriin toteutui.

Kaikki hyvin?

Uupumus kasvoi kasvamistaan, vaikka noudatin pääosin kahdeksasta neljään työaikaa. Yrittäjälle sairauslomalle jättäytyminen ei ollut helppo päätös, mutta muita vaihtoehtoja en siinä vaiheessa enää itselleni antanut.

Ymmärsin, että alistaminen, väheksyminen, epävarmuuden ilmapiiri, syyllistäminen asioista, jotka eivät olleet päätäntävallassani ja suoranainen kiusanteko olivat aina olleet osa normaalia elämääni. Riidat, erimielisyydet sekä omien kielteisten tunteiden näyttäminen eivät olleet olleet sallittuja: kaiken tuli näyttää hyvältä ulospäin.

Omaa pahoinvointia ei enää kannattanut paeta. Keho oli jo pitkään yrittänyt kertoa jotakin, minkä olin jättänyt kuuntelematta. Elämäntarinaani yhdistyivät sanat sekamuotoinen ahdistus- ja masennustila, keskivaikea masennus, kiiintymystrauma ja epävakaa persoonallisuushäiriö.

Parantuminen alkoi, kun hyväksyin nykytilanteen ja löysin luottamuksen siihen, että selviän ja pystyn vaikuttamaan oman elämäni kulkuun.

Aloin vähän kerrallaan, voimieni rajoissa työskennellä aktiivisesti haluamani myönteisen muutoksen hyväksi. Otin omiin käsiini vastuun valinnoistani, hyvinvoinnistani ja onnellisuudestani.

Ensimmäinen parantumisen vuosi oli puhdasta lepoa. Karsin pois kaiken, mikä ei ollut aivan välttämätöntä eloonjäämisen vuoksi. Turhauduin usein ja mietin, tätäkö elämäni nyt on. Luotin kuitenkin siihen, että lepo oli se, mikä sillä hetkellä vei minua varmimmin kohti tavoitteitani. Jaksaisin enemmän, kun on sen aika.

Hain ja sain sekä ystäviltäni että ammattilaisilta apua, josta olen syvästi kiitollinen. Kirjoittaminen auttoi. Tuntemuksien purkaminen edelliseen blogiini auttoi jäsentämään omaa tilannettani ja omia ajatuksiani.

Jos aiempaa elämääni kutsuisi ajopuulla ajelehtimiseksi, nykyisin tunnen olevani oman elämäni fregatin kapteeni. Aloitan aamuni kirjoittamalla heti herättyäni 25 minuuttia tajunnanvirtaa. Alitajunta työstää yön aikana eilispäivän keskeneräisiä ajatuksia.

Kun päivän aikana pyörii mielessä asioita, jotka vaikeuttavat keskittymistä siihen, mitä olen juuri tekemässä, kaivan muistivihkon taskustani ja kirjaan ajatuksen siihen. Näin saan sen hetken keskittymistä häiritsevät asiat talteen ja pois mielestä.

Yhä, kun tunnen itseni stressaantuneeksi uhatuksi tai tunnen ahdistuksen yrittävän hiipiä vieraakseni, sanon itselleni, että on ihan ok, että tunnet näin, mutta sinä selviät siitä huolimatta. Kun olet tähän asti selvinnyt, miksi et selviäisi myös jatkossa?

Sänkyyn mentyäni otan jälleen esiin muistikirjan ja summaan sen lehdille päivän aikana heränneitä ajatuksia, tuntemuksia ja oivalluksia. Aikaa iltasivujen kirjoittamiseen kuluu yleensä 10 minuuttia. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Se rauhoittaa mielen yötä varten. Nukahdan nopeasti ja uni virkistää.

Kirjoittaminen ja omien tekstien jakaminen muiden kanssa on tärkeä osa omasta hyvinvoinnistani huolehtimista. Kirjoitan parhaillani kirjaa parantumisestani ja opiskelen kirjoittamista Jyväskylän avoimessa yliopistossa.

Olen koulutukseltani kirjallisuusterapiaohjaaja ja luontoyhteysohjaaja. Järjestän ja ohjaan Huojentavan kirjoittamisen kursseja. Jokainen kirjoittava asiakkaani opettaa minulle jotakin tärkeää itsestäni ja elämästä.

Yhteystiedot ja lisätietoja kursseista