Keventynein mielin kohti kevättä?

Merenkurkun aluetta peitti raskas jäätikkö vuosituhansien ajan. Kun ilmasto alkoi lämmetä ja jää sulaa, alkoi jäätikön painama maa vähitellen kohota. Maa kohoaa yhä. Pinnan alta ei paljastu uutta maata, vaan maata, joka siellä aina on ollut, mutta jonka jäätikkö painoi upoksiin. Samalla tavalla sinäkin olet voinut hukata osan itsestäsi sen myötä, mitä elämä on kasannut kohdallesi. Kun luovut ylimääräisestä taakasta, on omalla itselläsi mahdollisuus tulla uudelleen näkyviin. Siinäkään ei synny mitään uutta vaan se, joka sinussa aina on ollut, pääsee esiin ja kukoistamaan!

Onko elämässäsi alkamassa uusi vaihe?
Haluatko tutustua paremmin itseesi?

Huojentavan kirjoittamisen viikonlopun aikana ei opiskella kirjoittamista, vaan kevennät oloasi kirjoittamalla. Saat itse päättää pilkun paikasta, kirjoittaa yhdyssanat erilleen ja unohtaa isot alkukirjaimet, jos siltä tuntuu.

Kukaan ei voi sanoa, että olet kirjoittanut aiheen vierestä tai ymmärtänyt tehtävän väärin, sillä vain sinä voit tietää, mihin annettu tehtävä juuri sinut johdatti. Kirjoitat omalla tavallasi vain itseäsi varten. Sekin on sallittua, että aina tekstiä ei vain synny. Saat lukea tekstisi muille tai yhtä hyvin olla lukematta. Sinä itse päätät. Kaikki on vapaaehtoista. Ryhmissä keskustellaan paljon, mutta kukaan ei kyseenalaista toisten tuntemuksia, kokemuksia tai näkemyksiä.

Haluatko keventää menneisyyden painolastia ja huojentaa oloasi kirjoittamalla?

Tarvitset vain kirjoitusvälineet. Voit kirjoittaa käsin tai omalla kannettavalla tietokoneellasi; valitse sinulle luontevin tapa. Aiempaa kirjoituskokemusta et tarvitse.

Pääset viikonlopun aikana lyhyelle kävelylle jääkauden muovaamaan Merenkurkun maailmanperintöalueen maisemaan hakemaan sytykkeitä kirjoituskipinällesi ja juot kävelyn jälkeen iltapäiväkahvit takkatulen lämmössä.

Viikonlopun teema muotoutuu ilmoittautuneiden toiveiden ja tavoitteiden mukaan.

Aika:
23.-25.3.2018
Kokoontuminen perjantaina klo 17 yhteiselle tulokeitolle. Sunnuntaina ohjelma päättyy klo 14.

Paikka:
Merenkurkun majatalo, Björköby, noin 40 km Vaasasta Raippaluodon suuntaan

Aikataulu:

Ohjaaja:
Mari Kuusisto

Hinta:
130 €, joka maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä.
Ilmoittautuminen on sitova. Kaksi viikkoa ennen tapahtuman alkua tulleet peruutukset hyvitetään kokonaan. Sen jälkeen tulleet peruutukset ennen tapahtuman alkua hyvitetään 50 %. Peruuttamatta jätettyä ilmoittautumista ei hyvitetä.

Majoitus ja ruokailut:
Majoitus ruokailuineen kahden hengen huoneessa kahdelta yöltä 120 €, yhden hengen huoneessa 140 €. Sauna lauantai-iltana sisältyy majoituksen hintaan.
Pelkän ruokailupaketin hinta on 60 €. Hintaan sisältyy keitto tuloiltana, lounas ja illallinen lauantaina sekä lounas sunnuntaina.

Kaikki hinnat sisältävät arvonlisäveron.

Julkiset yhteydet:
Vaasaan pääset sekä junalla että bussilla. Perjantaina, koulupäivinä lähtee bussi Vaasan keskustasta Björköbyhyn klo 14.40. Seuraavalta junalta ehdit myös mukaan. Ota silloin yhteyttä ohjaajaan ja kysy mahdollisuutta kimppakyytiin. Luultavimmin paluumatka sunnuntaina järjestyy jonkun toisen kurssilaisen kyydissä. Tarvittaessa ohjaajakin voi kyyditä Vaasaan. Jos kurssille tulee useampia julkisilla kulkuneuvoilla, on yhteinen taksi yksi vaihtoehto. Yhdensuuntainen matka on noin 38 km.

Mukaan mahtuu 12 ensimmäiseksi ilmoittautunutta!

Lämpimästi tervetuloa!

Lisätietoa:
Mari Kuusisto
mari@marikuusisto.com
p. 040 416 5133

Ilmoittautuminen:

Saat paluupostissa laskun viikonlopusta. Vahvistat paikkasi ryhmässä laskun maksamalla. Ennen tapahtuman alkua saat vielä erillisen kutsukirjeen.