Posted on 2 kommenttia

Epämiellyttävät tunteet eivät ole turhia. Näin ystävystyt niiden kanssa

Epämiellyttävät tunteet.

Epämiellyttävät tunteet, kuten viha, suru, häpeä, ahdistus ja pelko kuluttavat voimia. Niitä ei voi paeta, vaikka voisi toivoa, että se olisi mahdollista. Ne kuuluvat elämään, joten voisiko epämiellyttävän tunteen kanssa ystävystyä?

Epämiellyttävät tunteet eivät ole turhia

Kaikki tunteet, myös ne epämiellyttävät tunteet, ovat luonnollinen osa ihmistä. Ne ovat olemassa, halusitpa tai et. Ihan kaikkien tunteiden tehtävänä on suojata sinua. Tunteet ovat viestintuojia.

Tunteet eivät lähde pois käskemällä. On uuvuttavaa taistella sellaista vastaan, josta ei voi päästä eroon. Tunnetta vastaan taisteleminen johtaa sotatilaan omassa mielessä ja raskas olo vain pahenee. Berkeleyn yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että ne, jotka pyrkivät kieltäämään omat epämiellyttävät tunteensa, kokevat vaikeita tunteita enemmän.

Epämiellyttävät tunteet eivät näänny siihen, jos yrität sulkea ne pois omasta tietoisuudestasi. Tunne on kuin sinnikäs otus, jota ei kannata yrittää sulkea komeroon. Siellä se vain kerätä lisää voimaa itseensä, sillä kukaan meistä ei halua tuntea itseään ulkopuoliseksi. Eivät tunne-otuksetkaan.

Tunne-otukset eivät ole vaarallisia, mutta komeroon suljettuna sellainen alkaa vähitellen kerätä itseensä voimaa, jos se ei pääse suorittamaan tehtävää, joka sille on annettu. Siksi se saattaa käyttäytyä hallitsemattomasti ja arvaamattomasti, kun se ajan oloon murtautuu vapaaksi.

Kuinka ystävystyä epämiellyttävän tunteen kanssa?

Eräs koomikko kertoi sanomalehtihaastattelussa olleensa koulukiusattu, jota koulussa pilkattiin ja jolle naurettiin. Hän vei kiusaajilta aseet sillä, että alkoi itse tehdä itsestään huumoria.

Hän alkoi kaveerata itseensä kohdistuvan naurun kanssa. Vähitellen se kesyyntyi ja menetti voimansa. Kiusaajille ei jäänyt mitään kiusattavaa, kun tuleva koomikko osasi itse naurattaa paremmin. Naurusta ja huumorista tuli hänelle työtoveri ja työkalu.

Epämiellyttävät tunteet ovat suojelevia viestintuojia, joiden kanssa kannattaa pyrkiä ystävystymään. Kun tutustut tunne-otuksen kanssa, se kesyyntyy ja voit oppia hallitsemaan sitä. Tunne haluaa palvella sinua.

Kuvittele epämiellyttävälle tunteelle jokin hahmo

Mieti epämiellyttävälle tunteelle jonkin sovelias hahmo. Kuvittele se otukseksi, joka aika ajoin ilmaantuu seuraasi, kun sitä tarvitaan. Se saapuu aina yhtä yllättäen ja pyytämättä eikä lähde käskemällä pois.

Millaiselta suru voisi näyttää? Voisiko se olla esimerkiksi tummaan asuun pukeutunut herra, jonka seurassa ilmasta tulee raskasta hengittää?

Ehkä Herra Surun tehtävä on tulla luoksesi lohduttamaan sinua, jotta sinun ei tarvitsisi surra yksin. Opettele tuntemaan, millaiselta Herra Surun läsnäolo tuntuu. Kenties vähitellen huomaat, että selviät kyllä, vaikka se olisikin läsnä.

Herra Suru myös lähtee yhtä pyytämättä kuin tulee, omia aikojaan. Se palaa usein takaisin yhtä yllättäen kuin ennenkin, mutta lähtee uudelleen aikansa viivyttyään. Siihen voit luottaa.

Entä millaiselta esiintymisjännitys tai -pelko voisi näyttää? Voisiko se olla takkuinen otus? Se räksyttää eikä siitä pääse millään eroon. Se vie huomiosi juuri silloin, kun sinun pitäisi keskittyä ja antaa yleisölle parhaasi.

Takku on äkäinen, koska et halua olla sen kanssa. Ehkä se siksi haluaa saada huomiosi. Kokeile, mitä tapahtuu, jos esiintymään mennessä otat Takkua kädestä ja kerrot sille, että ei meillä ole mitään hätää. Mennään yhdessä.

Kenties olosi on luottavaisempi, kun tiedät, että sinulla on seuralainen, joka istuu vieressäsi ja haluaa olla mukana tukenasi, kun esiinnyt. Et ole yksin.

Epämiellyttävät tunteet ystäviksi.

Hyväksy epämiellyttävät tunteet ja niiden läsnäolo

Kun sallit epämiellyttävän tunteen läsnäolon, alat vähitellen tutustua siihen paremmin. Otus, joka aluksi on tuntunut vastenmieliseltä, osoittautuu vähitellen rakastettavaksi olennoksi, joka on kaivannut sinun huomiotasi ja hyväksyntää – aivan kuten jokainen kaipaa osakseen hyväksyntää sellaisena kuin on, väliin takkuisena ja ikävänä.

Mitä paremmin tutustut epämiellyttävään tunteeseen, sitä enemmän alat havaita siinä myös myönteisiä ominaisuuksia. Pikkuhiljaa siitä saattaa tulla ystävä, jonka kanssa voit kohdata monenlaisia tilanteita.

Millaiseksi hahmoiksi sinä haluat kuvitella epämiellyttävät tunteet?

PS. Epämiellyttävän tunne-otuksen tarina voisi olla yksi huojentavan kirjoittamisen tehtävä. Tilaa alta huojentuneen mielen viikkokirje, jos haluat maksutta kerran viikossa sähköpostiisi huojentavan kirjoitustehtävän. Saat ylimääräisen tehtävän lahjana, kun liityt kirjeen tilaajaksi.


 

Tietosi ovat turvassa. Voit milloin vain poistua listalta, jos tunnet, ettet enää halua viikottaista huojentavaa kirjoitustehtävää.

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

PS. PS. Jaa kirjoitus myös muille, joiden toivot ystävystyvän tunne-otusten kanssa.

2 thoughts on “Epämiellyttävät tunteet eivät ole turhia. Näin ystävystyt niiden kanssa

  1. Kiitos Mari ! Sain tästä A4 verraan tekstiä ja on helpottavaa kirjoittaa se ,en edes vielä lukenut sitä ! Kiitos <3

    1. Kiitos, Heidi viestistäsi. Mukavaa kuulla, että tehtävä laittoi noin paljon liikkeelle ja sen kirjoittaminen tuntui helpottavalta. Voit luottaa siihen, että teksti haluaa palata luettavaksesi, kun on sen aika.

Kommentoi toki!