Kirjoitettu

Hyvää äitienpäivää, leijonaäiti!

leijonaäiti

On äitienpäivä, päivä, joka nostaa pintaan tunteita, laidasta laitaan. Masentunut mutsi kirjoittaa blogissaan yksinhuoltajan äitienpäivästä näin: ”Olen näinä kolmena äitienpäivänä, jolloin olen ollut äiti, olen ostanut itse itselleni kukkia ja taputtanut itseäni olalle, koska olen selvinnyt taas vuoden eteenpäin.”

Oma äitienpäiväni on toisenlainen. Olin toivonut tulevani äidiksi minäkin, mutta elämä ja valintani ovat kuljettaneet toisin. Lapsettomuus on ollut vuosien varrella kipeä asia hyväksyä. Yhtä kipeää on tehnyt hyväksyä se, että oma äiti on halunnut kääntää minulle selkänsä.

Kukaan ei toisin sanoen onnittele minua äitienpäivänä eikä minulla ole äitiä, jota voisin onnitella. Olenko lapsettomana naisena huonompi ja vähäarvoisempi? Olenko ulkopuolinen tästä kaikesta?

Maaret Kallio kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissa viesteistä äideille siitä, millaiselta tuntui asua rikkovan rakkauden talossa. Kirjoitus on hyvä muistutus siitä, etteivät äidit viime kädessä ole sen korkeampia olentoja kuin muutkaan ihmiset.

Todellisuudessa myös äideillä on omat epätäydellisyytensä ja keskeneräisyytensä kuin kaikilla muillakin ihmisillä. Vain pienelle lapselle, joka on äidin huolenpidosta riippuvainen, äiti on arvokkaampi kuin muut ihmiset.

Minun äidilläni on oikeus olla sitä mieltä, että minun velvollisuuteni olisi sietää isäni henkistä väkivaltaa. Mutta minullakin on yhtäläinen oikeus omiin mielipiteisiini. Olen sitä mieltä, etten ole sen vähempiarvoinen kuin kukaan muukaan, joten minulla ei ole velvollisuutta alistua. Kun muut keinot eivät auttaneet, jäljelle jäi vain yksi.

Ajattelen tänään omaa äitiäni, sitä millaiselta hänestä mahtaa äitienpäivänä tuntua. Päätös katkaista välini omaan isääni muutama vuosi sitten oli minulle kipeä ja sen kypsyttelyyn meni aikaa. Pidin kuitenkin kiinni oikeudestani huolehtia omista rajoistani ja siitä, miten minua saa kohdella.

Minun äidilläni on samat oikeudet kuin minulla. En voi velvoittaa häntä sellaiseen, mihin en itsekään suostu. Äiti ei hyväksynyt päätöstäni. Kuljin äitini rajojen yli. Hän teki oman päätöksensä, joka varmasti sekin oli kipeä, mutta johon hänellä oli täysi oikeus. Se minun on hyväksyttävä.

Jokainen äiti ja isä tekee parhaansa

En minä äitiäni tuomitse. Uskon, että ihan jokainen äiti ja isä sisimmässään rakastaa lastaan. Uskon siihen, että ihan jokainen äiti ja isä tekee tässä maailmassa parhaansa. Myös minun äitini ja isäni.

Mistä me ulkopuolisina voimme tietää, millaista tuskaa kukin itsessään kantaa, mitä kaikkea kukin on elämänsä varrella joutunut kokemaan? Mistä me voimme tietää, millaisen tuskan kohtaamiselta kukin haluaa itseään varjella? Miten rakkautta voisi riittää jaettavaksi, jos voimat kuluvat oman itsensä suojeluun?

Vain äitini itse voi tietää, miltä kivulta hän itseään suojellakseen on tehnyt päätöksensä. Vain isäni itse tietää, miltä hän suojelee itseään läheisiinsä kohdistuvalla henkisen väkivallan käytöllä. Aivan kuten minä tein päätökseni oman itseni suojelemiseksi. Tunnen, että päätökseni oli minun parhaakseni. Toivon, että myös äitini tuntee, että hänen valintansa on ollut hänen itsensä parhaaksi.

Katson väreiltään jo vähän haalistunutta valokuvaa. Ultra Bra laulaa taustalla. Pieni, nauravainen tyttö istuu mustassa, nahkaisessa nojatuolissa. Hän pitelee vasemmalla kädellään nukkea, oikean käden sormet tunnustelevat tuolin kyynärnojan mustaa nahkaa. Tytöllä on yllään sini-valko-harmaa-raidallinen potkupuku, jonka miehustassa kulkee vetoketju. Kaulassa on vohvelikankaasta ommeltu, punainen ruokalappu. Siihen on valkoisin kaunokirjaimin ja ketjupistoin kirjottu: Mari.

Katson valokuvan tyttöä, jonka katse sanoo: “Rakasta minua. Huolehdi minusta.” Nostan jokeltelevan tytön syliini. Olento joustofroteisessa puvussa tuntuu pieneltä, pehmeältä ja suloisen lämpöiseltä. Pieni käsi viuhtoo vimmatusti lelua kuin kettuterrieri pehmoeläintä tappaessaan. Tytön niska tuoksuu umamilta ja popcornilta: maailman paras tuoksu. Tästä pikku-Marista huolehdin ja häntä puolustaa, että hänen on hyvä olla. Minä suojelen sinua kaikelta. Minä olen nyt se rakastava aikuinen pienelle Marille. Leijonaäiti.

Sisäinen lapseni nykii nyt kärsimättömästi hihastani, että on aika lopettaa kirjoittaminen tältä kertaa tähän ja lähteä valmistamaan äitienpäiväateria leijonaäidille. Sen jälkeen menemme yhdessä ulos ihastelemaan kevään kukkia ja nuuhkimaan puhkeavia hiirenkorvia.

Aiheesta lisää:

Näin osoitat omat rajasi ja pidät ne

Toisten lasten asioihin ei voi puuttua, vai voiko?

Ajelehtijasta fregatin kapteeniksi

PS. Jaa toki muillekin leijonaäideille ja -isille.

Kommentoi toki!