Kirjoitettu

Missä sua on pidelty, kun sua ei oo näkynyt?

Törmäsin puolituttuun, joka tervehti sanoilla ”Missä sua on pidelty, kun sua ei oo näkynyt?” Jo pelkästään tämän ihmisen kohtaaminen potutti. En viihdy liian uteliaiden seurassa, enkä myöskään niiden, joilla on tarve tulla kertomaan, miten kenenkin pitäisi elämäänsä elää. Tästä ihmisestä löytyvät nämä molemmat. Kun hän jo päätään nostaneen peruspotutuksen päälle tervehti sanoilla, joihin sisältyi viesti, etten lähtökohtaisesti päättäisi itse omista tekemisistäni, ei se nostanut kohtaamisen tunnelmaa minun puoleltani.

Mutisin vastaukseksi jotakin ympäripyöreää, ettei minua missään ole pidelty. Vastaukseni sisältämä informaatio ei tyydyttänyt kysyjää. Hän toisti kysymyksen ja lisäsi siihen pienen deltaljin yksityisasioistani kuin syötiksi saadakseen ongittua lisätietoja asioistani. Myöntelin vain, että näin todella on. Tilanne salli minun häipyä paikalta ja näin tein.

Höyry nousi korvista, kun otti niin päähän. Miten kehtasi! Aikani itseni kanssa ähisteltyäni jouduin tunnustamaan itselleni nolona, että vaikka onnistuin ohittamaan elämääni koskevat utelut, hän onnistui kuitenkin kiukustuttamaan minut. Ihan suotta! Enkä luultavasti pystynyt kätkemään kiusaantumistani, joten uteliaan mielenkiinto asioitani kohtaan luultavimmin säilyi – jotakin salattavaahan minulla varmasti pitää olla, kun noin kiusaannuin kysymyksestä. Ennen kaikkea hän sai minut haaskaamaan omaa energiaani; kiukku vie voimia. Minulta. Ei hyvä.

Uutta vastaavaa kohtaamista varten on syytä kehitellä uusi strategia. Taas kerran palautan mieleeni, että se, mitä ihminen sanoo, kertoo ennen kaikkea hänestä itsestään. Eli. Nokkansa toisten ihmisten asioihin tunkeva ihminen yleensä haluaa välttää huomion kääntymisen häneen itseensä.

Tavoitteena on nyt, että seuraavalla kerralla vastaankin iloisena esitettyyn kysymykseen esimerkiksi: ”Vai sellaisia sinä olet miettinyt!” ja lisäuteluihin aivan yhtä iloisena: ”No, siinäpä sinulla on miettimistä!” tai vaikkapa ”Vai olet sinä sellaistakin kuullut!”. Sitähän jo melkeinpä odottaa mahdollisuutta päästä tarkkailemaan reaktioita näihin vastauksiin!

Niin, ja taas kerran, jos joku ajattelee, etten itse päättäisi menemisistäni vaan antaisin jonkun toisen pidätella itseäni, ajatelkoon niin, jos tahtoo – tekee niin joka tapauksessa. Riittää, että minä tiedän, että päätän itse. Kertaus on opintojen äiti.

”Enkelit osaavat lentää, sillä ne suhtautuvat itseensä kevyesti. – G.K. Chesterton

PS. Jaa toki, jos pidit lukemastasi.

Aiheesta lisää:

6 kommenttia artikkeliin ”Missä sua on pidelty, kun sua ei oo näkynyt?

  1. Maailmassa on paljon ihmisiä jotka pelkäävät että Sinulla mened hyvin ja että olet onnellinen. Eikä heistä ole mikään ilahduttavampaa kuin todeta lähimmäisen murheet silmästä silmään.

    1. Surullista, että näin tuntuu olevan, mutta jokainen valitsee itse, mistä ilon elämäänsä hankkii.

  2. Noi on just niitä rasittavimpia tyyppejä. Tuolle ihmistyypille tekisi mieli sanoa, että ”mitäs jos hankkisit elämän ja hämmästelisit sitä”.

    Kuulustelevat kysymykset on ärsyttäviä. Ite pyrin vastaamaan tuollasille jotain niin merkillisiä vastauksia, että hämmennys lopettaa kyselyt 😀

    Aina se ei oo kyl helppoa, mutta onnistuessaan ilahduttaa 🙂

    1. Ha-ha! Kiitos ideasta! Tulisikin kyläyhteisöön mukavasti säpinää, kun olisi tokaissut, että joo, unelmieni prinssi osoittautuikin sadomasokistiseksi kidnappaajaksi ja toivottavasti haavoista ei jää pahoja arpia. Ha-ha! Kiitos vaihtoehtoisesta strategiasta, Taru. Odotan tilaisuutta kokeilla tätäkin! Tirsk!

      1. Törmäsin juuri Helen Kellerin lausumaan viisauteen: Elämä on seikkailu tai sitä ei ole.
        Ehkäpä sadomasokistinen hurmuriprinssi on juuri sitä mitä kyselijät tarvitsisivat.

  3. […] ilahdutti se, että olin onnistunut pitämään omat rajani. Olin onnistuin siinä, missä vielä muutama kuukausi sitten hammaskiille joutui koville. Olin tunnistanut omien rajojeni yli pyrkivät tungettelijan ja pysäyttänyt hänet sinne. Olin […]

Kommentoi toki!