Posted on 9 kommenttia

Miten välttää työuupumus, kun työ on sinulle intohimo

työuupumus

Rakastan kirjoittamista. Suhtaudun siihen intohimolla. Jokin oli kuitenkin ollut vinossa, kun edes blogitekstejä ei ollut syntynyt entiseen tahtiin. Huolestuin. Oliko työuupumus iskenyt kirjoittamiseen?

Mielessä kummitteli uhkaava ajatus, olenko jo kirjoittanut kaiken sanottavani. Koko blogin olemassaolon ajan aiheista, joista haluan kirjoittaa on kertynyt listaa nopeampaan tahtiin kuin olen ehtinyt julkaista. Sanottavani ei siis voi olla lopussa.

Työuupumus alkoi uhata työn tuottamaa iloa

Synkimpinä hetkinä aloin jo kyseenalaistaa koko kirjoittamisen kutsumukseni. Onko kirjoittaminen sittenkään se suuri intohimoni? Enkö sittenkään ole vielä löytänyt omaani?

Mielialassani oli enenevässä määrin alakuloa. Surin ja kaipasin erityisen paljon ja aiempaa useammin edesmennyttä koiraani.

Surumielisyys oli vähä vähältä hiipinyt vieraakseni. Toistuvasti olin sivuuttanut melankolian ja muistuttanut itseäni unelmastani ja tavoitteistani. Olin keskittänyt ajatukseni niihin ja jatkanut eteenpäin terrierin peräänantamattomuudella.

Muitakin oireita oli ollut. Olin alkanut heräillä aamuyöstä. Usein sydän löi kuin olisin juuri nähnyt unta, jossa olen osallisena kunnon toimintaelokuvassa. Yleensä strategiani, joka tekee lopun märehtimisestä, on toiminut takuuvarmasti yöllisiin heräämisiin. Sekään ei enää auttanut.

Nukahdin uudelleen vasta parisen tuntia valvottuani. Heräsin pari tuntia myöhemmin kuin nukkumaanmenoajan perusteella olisi voinut odottaa. Siitä huolimatta olo oli aamuisin tokkurainen ja kaikkea muuta kuin virkeä.

Kehossa oli kireyksiä siellä täällä. Lihakset jumittivat. Erityisen hyvin tunnistin jännitykset yöllisten heräämisten aikoihin leuoissa, hartioissa ja yläselässä. Sana tomumaja tuntui parhaiten kuvaavan fyysistä oloani ja kehoani.

Ateriani olivat tylsistyneet ja yksipuolistuneet. Olin alkanut kokea ruuanlaittoon käytetyn ajan ajanhukkana, joka on pois siitä, mihin minulla on todellinen palo.

Kotini suttuisuus ja sotkuisuus ärsytti. Viikkosiivousten väli oli tuon tuostakin venähtänyt pidemmäksi kuin seitsemän päivää.

Mietin omaa kirjoittamistani ja huokailin, miten ylellistä olisikaan omistautua joksikin aikaa jonkin oman runon tai kaunokirjallisen pätkän tuottamiseen. Käsikirjoitukseni materiaalin työstämistäkin oli useasti oikein ikävä. Mutta olin ollut tiukkana: siihen en antanut aikaa, sillä nyt oli muun tekemisen aika.

Voisiko alkava työuupumus selittää ikävät tuntemukset?

Edeltävät kuukaudet olivat olleet työntäyteisiä. Olin tehnyt kahta työtä rinnan ja sen ohessa opiskellut. Ajankäyttöni oli ollut tehostettua. Kaikki epämiellyttäviksi mieltämäni puuhat, velvollisuudelta tuntuvat tehtävät ja niin-kuuluu-tehdä -tyyppiset hommat olin karsiutunut pois, pois, pois.

Kaikki tekemäni työ oli ollut minulle mieluista. Olin tehnyt sitä isolla innolla ja intohimolla. Siitä huolimatta voimat olivat alkaneet ehtyä ja mieliala laski. Podin syyllisyyttä, kun olin lipsunut rutiiniksi muodostuneesta blogikirjoittamisen tahdista jo viikkojen ajan.

Yhä useammin mietin, miten ihanaa olisikaan vain käpertyä villahuovan sisään keinutuoliin lukemaan kirjaa. Loin haikeita katseita kirjahyllyssä ja yöpöydällä odottaviin kirjoihin.

Nyt siihen ei ollut aikaa. Olin asettanut itselleni tavoitteita, joiden eteen halusin tehdä työtä unelmani saavuttaakseni. Koin, etteivät joutilaat kävelyretket, kirjaan uppoutuminen ja runojen rustaaminen olisi juuri tässä hetkessä sitä, joka kuljettaisi minua kohti tavoitteitani.

Tällä hetkellä etusijalla olisivat aikataulutetut tehtävälistat, jotka olin itselleni suunnitellut. Muiden puuhien aika olisi sitten myöhemmin. Sitten, kun olen saavuttanut tavoitteeni. Sitku.

Sitku

Sitku-sana ravisteli hereille. Enkö ole aina sanonut, ettei pidä elää sitku-elämää, vaan  elämä on tässä ja nyt? Muuta ei ole. Eilinen on mennyt. Huomisen tulemisesta ei ole mitään varmuutta.

Kaksi sisäistä ääntä heittäytyi väittelyyn.

– Mutta kun on se unelma, jota kohti haluan kulkea. En pääse sinne, jos en nyt ole tiukkana.

Toinen ääni sisälläni jatkoi itseni soimaamista sitku-elämän elämisestä. Sitku-sana särisi äkäisesti.  Tämä sisäinen ääni puhutteli vahvemmin. Sitku-elämä on juuri sitä, mitä en halua elää. Kuitenkin olin siihen juuri sortunut.

miten välttää työuupumus

Vaikka olen motivoitunut tekemään paljon töitä unelmani eteen, haluan siitä huolimatta sitä tehdessäni kokea myös eläväni. Jo tänään.

Olin ollut itselleni liian ankara. Kun aiemmin tein työtä, johon en suhtautunut samalla intohimolla ja jonka suhteen minulla ei ollut yhtä selkeitä tavoitteita kuin nykyisessä työssäni, vastapainon hakeminen työlle oli käynyt luonnostaan. Työpäivän jälkeen oli helppoa irrottautua tekemään jotakin muuta.

Intohimollekaan ei saa antaa liian suurta valtaa. Sitä pitää vaalia. Herkut eivät maistu loputtomiin hyviltä, jos niitä saa syödä mielin määrin. Pelkän kakunsyönnin jälkeen meetwurstivoileipä muuttuu herkuksi.

Jos ei ole syttynyt, ei voi palaa loppuun. – Kari-Pekka Martimo

Edesmenneen koirani kaipuu tuntui taas puristavalta ja itkin. Havahduin siihen, että katselin surun keskellä takaumanomaisesti ja ulkopuolisena murtunutta omaa itseäni sinä päivänä, jolloin koirani lähti. Nyt en ajatellut niinkään poismennyttä olentoa, vaan surin yksinjäänyttä itseäni. Hylättyä minua itseäni.

Unohdettu ääni alkaa puhua

Olin työinnoissani viimeiset kuukaudet tyystin unohtanut oman itseni! Ääni, joka halusi uppoutua kirjan lukemiseen oli oman sisäisen lapseni ääni. Ääni, joka kaipasi joutilasta hetkeä keinutuolissa villashaaliin kääriytyneenä, oli oman sisäisen lapseni ääni.

Ääni, joka kaipasi liikuntaa ja rauhallisia kävelyretkiä ulkoilmassa ja merituulen täyttämiä keuhkoja, oli sisäisen lapseni ääni. Ääni, joka kaipasi rakkaudella laitettua ruokaa, oli oman sisäisen lapseni ääni. Ääni, joka tunsi olonsa kurjaksi sotkuisessa kodissa, oli sisäisen lapseni ääni.

Sisäinen lapseni itki. Se ei ollut tullut kuulluksi eikä nähdyksi. Se tunsi itsensä hylätyksi.

Samalla, kun tein määrätietoisesti töitä omien tavoitteitteni eteen, olin unohtanut pitää itsestäni huolta. Työuupumus oli vähitellen hiipinyt seuraani.

Alkava työuupumus ei tule ilman oireita

Alkava työuupumus antaa itsestään oireita. Tunnistin itsessäni jo monta niistä:

  • öiset heräilyt ja sydämentykytykset
  • alakuloinen olo
  • pessimistiset ajatukset
  • jumitukset kehossa
  • huono omatunto tekemättömistä asioista
  • voimattomuus ja väsymys
  • välinpitämättömyys ruokaa kohtaan
  • jatkuvasti mielessä pyörivät työasiat

Alkava työuupumus ja kuinka siitä palautua

Annoin itselleni luvan pitää taukoa blogikirjoittamisesta. Kirjoittamisen on tarkoitus olla minulle nautinto. En pysty ilahduttamaan sinua lukijana tekstillä, jonka olen kirjoittanut väkisin. Kirjoittajan mieliala paljastuu rivien välistä. Haluan jakaa sinulle jotakin ihan muuta kuin alakuloni.

Päästin hetkeksi irti blogikirjoittamisesta ihan luvan kanssa. Se helpotti, vaikka irtipäästäminen sellaisesta, mistä pohjimmiltaan pitää, teki kipeää. Luotin kuitenkin siihen, että tämä otettu aikalisä maksaa itsensä takaisin korkojen kanssa.

Sirottelin työpäivien joukkoon pieniä joutilaisuuden hetkiä. Ne olivat monesti kestoltaan vain viitisen minuuttia. Istuin tai vain seisoin hiljaa ikkunan ääressä. Katsoin kaukaisuuteen ja keskityin kuuntelemaan omaa hengitystäni sellaisena kuin se juuri silloin oli.

Aloin pitää parempaa huolta itsestäni ja tarpeistani. En tee sitä velvollisuudentunnosta tai siksi että kokisin, että niin kuuluu. Teen sen, koska se saa minut voimaan paremmin.

Ajattelen usein sisäistä lastani. En pidä ruuanlaitosta, mutta mietin jääkaappiin kurkistaessani, että mitäpä hyvää tänään tuolle lapselleni tarjoaisin.

Siivosin kotini perusteellisesti. Teen töitä pääasiallisesti kotoa käsin. Siistissä kodissa työnteko on huomattavasti mukavampaa. Patistelin itseni liikkeelle ja ulkoilmaan. Mieliala koheni, kun huomasin, että joku välittää minusta ja se olen minä itse.

Ruokaa laittaessa, siivotessa tai ulkoillessa pyrin pitämään ajatukseni siinä, mitä juuri parhaillani olen tekemässä työasioiden miettimisen sijaan. Mieli lepää työasioista ja latautuu sillä välin. Tarvittaessa käytän ajastinta – en hoputtaakseni, vaan muistuttaakseni itseäni olemaan läsnä vain siinä, mitä olen tekemässä.

Olen opetellut luottamaan siihen, että työasiat hoituvat niille varattuna aikana: ehdin kaiken, minkä siinä ajassa voi ehtiä. Sen pitää riittää. Jos jokin idea pullahtaa mieleen, kirjaan sen ylös, mutten pohdi sitä sillä hetkellä enempää, jos ei ole sen asian kehittelemiselle varattu hetki.

Aloin kuunnella ääntä, joka kertoo tarpeistani ja mieliteoistani. Teen edelleen paljon töitä, mutta otan aikaa myös sellaiselle tekemiselle, joka ei ole työntekoa, vaan muulla tavoin tuottaa minulle mielihyvää.

Opin, että intohimoinen suhde työhön ei tarkoita sitä, ettei elämässä olisi mitään muuta. Vaihdoin puhelimeni näyttökuvaksi oman lapsuudenkuvani. Se muistuttaa sisäisestä lapsestani, joka kaipaa huolenpitoani. Etten uupuisi. Etten unohtaisi. Etten hylkäisi.

Ethän sinäkään?

Miten sinun sisäinen lapsesi voi?

Haluatko myös sinä välttää uupumuksen ja säilyttää sisäisen paljon työhön, johon sinulla on intohimo? Osaatko kuunnella omaa sisäistä ääntäsi? Tunnistatko ne sanat, jotka juuri sinulle viestivät, että olet unohtanut pitää huolta itsestäsi?

Kirjoittaminen on tapa antaa sisäiselle äänellesi puheenvuoro. Kynä nostaa esiin pienet signaalit, jotka arjessa helposti sivuutat.

Huojentavan kirjoittamisen kurssilla pääset alkuun. Löydät tiedot ajankohtaisista kursseista tästä.

Aiheesta lisää:

PS. Jaa myös työuupumusta lähestyvälle ystävälle, jonka sisäinen ääni tuntuu kaipaavan enemmän huomiota.

9 thoughts on “Miten välttää työuupumus, kun työ on sinulle intohimo

  1. Valtavan hieno kirjoitus. Tul tätä lukiessa niin omakohtaiset kokemukset mieleeni.

    1. Kiitos, Anu. Aika samanlaisia nuo kokemukset ja tuntemukset varmasti ovat, vaikka työ ja elämäntilanne olisivatkin erilaisia.

  2. Lämmin kiitos tästä! Osui todella tarkasti!

    1. Kiitos, Satu! ❤️ Lämmittää minunkin mieltäni, jos pystyin antamaan jotakin omien kokemusteni kautta.

  3. Kirjoitus yllätti sisäisen lapseni, kiitos.

    1. Kiitos, Ritva kommentista. Toivottavasti lapsesi on nyt huolehtivaisessa seurassa. ❤️

  4. Kirjoitat viisaasti ja kauniisti aiheesta, jota työstän juuri omassa elämässäni. En tosin ole oivaltanut, että omalla kohdallani kyse on ollut tosiaan työuupumuksesta, vaikka palkkatyö ei ole sitä yksin aiheuttanut, vaan oma intohimoni suuntautui työn lisäksi myös perheeseen, kotiin, harrastuksiin ja opiskeluun. Paketti oli niin iso, että vaikka kaikki asiat olivat mieleisiä, aloin väsyä. Juuri sisäisen äänen kuuntelu auttoi minuakin tekemään sellaisia muutoksia, että hyvinvointini ja energiani palasi! P.S. Itse otin uuden koiran, se ei korvaa vanhaa, mutta tuo paljon uuttaa olemalla oma, höpsö itsensä💙

    1. Kiitos, Virpi kokemuksesi jakamisesta. Minullakin on takanani paljon isompi uupumus (nythän vain käväisin jaksamisen rajoilla, josta oli mahdollista toipua nopeasti), jonka syy oli ihan muualla kuin työssä, vaikka yrittäjä olenkin. Oman sisäisen ääneni kuuntelu ja omien rajojen asettamien oli ollut minulle täysin vierasta. Kovin syvällä piti käydä ja uupumuksesta toipumiseen tarvittiin useampi vuosi, mutta minun kohdallani se kokemus tarvittiin, että omaa ääntäni opin kuuntelemaan. Hyvä oli nyt huomata, että vieläkin siinä opeteltavaa, mutta samalla lohdullista, että osasin kuitenkin reagoida jo näinkin ajoissa. Myös minun elämääni on tulossa uusi nelijalkainen elämänkumppani, kun sen aika on.

  5. […] Miten vältät työuupumuksen, kun työ on sinulle intohimo […]

Kommentoi toki!