Julkaistu Jätä kommentti

Olenko outo lintu? – Kaksi syytä, miksi se voi olla myös hyvä asia

Olenko outo?

Monesti kuulee ihmisen sanovan itsestään, että hän on outo lintu. Tein Google-haun hakulauseella ”olenko outo”. Sain kaikkiaan 729 000 hakutulosta. Tätä siis haetaan paljon. Saattaa olla, että moni kokee oman erityisyytensä ongelmaksi, mutta outous voi olla myös hyvä asia.

Olenko outo lintu ja siksi ulkopuolinen?

Jos koet oman outouden ja epätavallisuuden kielteisenä, se saattaa aiheuttaa huonommuuden ja ulkopuolisuuden tunteita. Se johtuu luultavimmin siitä, että tunnet, että sinun pitäisi olla jotakin muuta, mitä olet.

Outouden tunne voi lähteä sinusta itsestäsi tai sen juuret voivat olla ympäristöstäsi. Jokainen muodostaa mielessään kuvan siitä, millainen ihmisen pitäisi olla, jotta kelpaisi ympäröivään yhteiskuntaan. Outouden tunne syntyy siitä, että se, mitä koet olevasi, poikkeaa niistä odotuksista, joita asetat itsellesi tai joita koet, että ympäristö sinulle asettaa.

Saatat pitää itseäsi vaikka miten outona tahansa muutaman epätavallisen ominaisuuden tai kiinnostuksen kohteen tai mielipiteen vuoksi. Varmaa on kuitenkin, että jos lasketaan yhteen ihan kaikki mahdolliset ominaisuutesi, yhteneväisyyksiä muihin ihmisiin on lopulta hurjan paljon enemmän kuin erottavia asioita.

Aiheesta lisää >> Ulkopuolisuuden tunne – miten sitä voi vähentää

Myös ympäristö voi lyödä ihmiseen oudon leiman. Outoutena pidetään usein sitä, että joku uskaltaa, osaa tai on kiinnostunut tekemään jotakin sellaista, mihin muut eivät ole rohjenneet ryhtyä. Tai ehkä edes tulleet ajatelleeksi, että sellainenkin vaihtoehto voisi olla.

Oudoksi leimaamisen pohjalla on usein kateutta, että uskallat ja osaat tehdä sellaista, mihin kaikki eivät kykene.

Kateutta voi herättää myös se, että uskallat olla oma itsesi. Muottiin puristamalla moni tasapäistäjä haluaa estää sen, että hän itse joutuisi huomaamaan, ettei itse uskalla olla sitä, mitä pohjimmiltaan haluaisi olla.

Minäkö keski-ikäinen -blogin kirjoittaja käyttää omasta outoudestaan mieluummin nimitystä persoonallisuus. Se on huomattavasti neutraalimpi ilmaus omille ominaisuuksille.

Hän on huomannut, että hän saa omien unelmiensa toteuttamisesta sekä myönteistä että kielteistä palautetta. On niitä, jotka ovat iloisia, että voivat jakaa hänen kokemuksensa, ilman että heidän itsensä tarvitsee liikahtaa omalta kotisohvalta. Sen lisäksi on niitä, jotka eivät salli itselleen seikkailua ja ärsyyntyvät siitä, että joku toinen uskaltaa.

Lue myös tämä >> Onko aikuisella on lupa leikkiä?

1. Erilaisuus on rikkaus

Jokainen on ihminen omanlaisensa. Erilaisuus ei ole outoilua. Se on ainutlaatuisuutta.

Jos kaikki olisivat samanlaisia, meillä olisi kaikilla samanlaiset puutteet ja osaisimme samat asiat. Kamppailisimme kaikki samoista kiinnostuksen kohteista, työpaikoista, resursseista. Miten kykenisimme ratkaisemaan ongelmia, kehittymään ja auttamaan toisiamme, jos emme kykenisi täydentämään toisiamme?

On parempi olla ainutlaatuinen. Silloin voit olla muille avuksi siinä, missä voit täydentää toista. Koska kukaan ei ole täydellinen, myös sinulla on vajavaisuutesi. Siksi on onni, että on muita, joilla on osaamista siinä, missä sinulla ei ole. Silloin sinäkin voit saada apua.

2. Ilman outoutta ei synny uutta

Omaa outoutta voi pitää myönteisenä ominaisuutena. Kaikki uudet keksinnöt ja oivallukset ovat aluksi outoja. Niiden keksimiseen on tarvittu jotakin tavanomaisuudesta poikkeavaa. Et voi saada aikaan mitään ainutlaatuista, jos pyrit siihen, että kaikki sinussa on tavanomaista ja samanlaista kuin kaikissa muissa.

Toisaalta raja siinä, mikä on ainutlaatuista ja mikä tavanomaista, riippuu jokaisen henkilökohtaisesta kokemuksesta. Yhdelle raa’an sipulin lisääminen hernekeittoon on tavallista, toiselle se on hyvin erikoista ja aivan uusi makuelämys.

Olenko outo lintu?

Jokaisessa ihmisessä on ainutlaatuisia ominaisuuksia ja persoonallisuuden piirteitä. Se, mikä sinusta kuulostaa tavanomaiselta ja arkipäiväiseltä, saattaa olla toiselle mullistavaa ja poikkeuksellista.

Tämän linkin takana oleva video kuvaa mainosti, miten se, mikä aluksi näyttää ainoastaan yhden ainokaisen ihmisen outoilulta, saa vähitellen liikkeelle suuremman tanssijoiden joukon. Kun tarpeeksi ihmisiä liittyy mukaan tanssiminen muuttui uudeksi normiksi. Yksi ainoa tanssija sai aikaan suuren liikehdinnän. Sen sijaan paikoillaan istujat alkoivat näyttää ikävystyttäviltä jäykistelijöiltä.

Anna persoonallisuutesi kukoistaa!

Jos pidät itseäsi outona, kerro itsellesi, että sehän on mainio juttu. Eikö olekin hienoa, jos juuri sinä uskaltaudut tekemään jotakin sellaista, mitä ihan jok’ikinen naapuruston ihminen ei ole tehnyt. Mieti, miten paljon oma ainutlaatuinen kokemuksesi rikastuttaa sinun elämääsi. Miten paljon sinä voit oman ainutlaatuisen kokemuksesi kanssa rikastuttaa monen muun elämää!

Kuv. Hän on outo lintu [myös →←] [= harvinainen, poikkeuksellinen ihminen] meikäläisten joukossa. – Kielitoimiston sanakirja

Jos mieleesi hiipii ajatus: ”olenko outo”, muista silloin, että on tarpeetonta pitää outoutta ja erilaisuutta kielteisenä asiana. Päinvastoin. Yhdistäviä asioita on loppujen lopuksi paljon enemmän. Niiden joukossa kaikki erilaisuus ja ainutlaatuisuus on rikkaus.

Olet paras versio itsestäsi sellaisena kuin olet, itsesi kaltaisena. Silloin sinulla on eniten annettavaa muille ihmisille. Vain omana itsenäsi voit antaa maailmalle itsestäsi kaikkein parhaimman version: sen, jolla voit täydentää sitä, mitä ihan jokaisessa ei ole.

PS. Jaa myös ainutlaatuisen erityiselle ystävällesi!

Kommentoi toki!