Posted on 6 kommenttia

Olla alasti arvioinnin kohteena. Uskaltaisitko?

Uskallatko olla alasti arvioinnin kohteena?

Ystävä heitti ilmaan mielenkiintoisen ajatusleikin. Hän kysyi, pystyisinkö seisomaan viisi minuuttia ääneti, mitään sanomatta hänen edessään alasti samalla, kun hän istuisi edessäni vaiti, minua katsellen. Seistä kuin tuomittavana tai arvioinnin kohteena?

Ajatus on epämiellyttävä, vai mitä? Voit sanoa heti: ”en pysty”, mutta ennen kuin annat itsellesi luvan olla pystymättä, voit myös purra kieleen ja pysähtyä miettimään. Kysy itseltäsi, oletko varma, ettet halua kulkea pelkoasi kohti.

Valinnan paikka, miten haluat edetä. Jos päätät selvittää, mikä asetelmassa pelottaa ja miksi, saatat löytää itsestäsi jotakin tärkeää.

Seisot hiljaa, vailla rihman kiertämää toisen ihmisen katseen alla. Hän istuu, ei sano mitään, katsoo vain sinua. Katselette toisianne.

Aseta ensimmäiseksi tuoliin istumaan ystävällinen henkilö, josta tiedät, että hän haluaa sinulle vain hyvää. Sinä tiedät, että hän halua sinulle vain hyvää. Millaiselta tuntuu seistä hänen edessään alasti? Hän haluaa sinulle vain hyvää. Jos hän ei halua sinulle mitään pahaa eikä siis halua sinua mistään tuomita tai sinua arvostella, on hänen katseensa alla helppoa seisoa. Eikö?

Vai onko? Entä jos ei ole sittenkään? Jos hän ei halua sinua tuomita ja haluaa sinulle vain hyvää ja siitä huolimatta hänen edessään on vaikea seistä alasti, kenen ääni silloin on se, joka tuomitsee ja arvostelee. Hän haluaa sinulle vain hyvää. Kahdesta vaihtoehdosta jää jäljelle vai yksi. Se tuomitsija olet silloin sinä itse.

Aseta seuraavaksi tuoliin henkilö, jonka tiedät suhtautuvan sinuun neutraalisti. Sinä seisot alasti hänen edessään ja katsotte toisianne. Hän suhtautuu sinuun neutraalisti. Hänkään ei siis tuomitse, muttei myöskään kehu. Jos edelleen hänen edessään on vaikea seistä, tiedät jo, että silloin tuomitsija olet sinä itse. Hänhän suhtautuu neutraalisti.

Entä pahantahtoisen ihmisen arvioinnin kohteena?

Aseta lopuksi tuoliin katselijan paikalle henkilö, jonka tiedät haluavan vahingoittaa sinua. Asetelma kuitenkin on se, että hän ainoastaan istuu ja katsoo. Hänellä ei ole lupa koskea, ei sanoa mitään. Vain katsoa. Millaista on seistä tämän ihmisen edessä?

Jos tuomitset itse itsesi hyvän ihmisen edessä, tuomitset varmasti myös ihmisen edessä, joka haluaa sinulle pahaa. Entä jos hyväksytkin itsesi sellaisena kuin olet ja tiedät, että kelpaat omana itsenäsi. Millaista silloin on seistä sellaisen ihmisen edessä, joka haluaa sinulle pahaa, muttei yllä sinuun kuin korkeintaan katseellasi?

Jos hyväksyt itse itsesi, hän ei yllä sinuun edes katseellaan, sillä sinä tiedät, että sinä kelpaat. Sinä kelpaat!

Tämä ajatusleikki oli mielessäni, kun olin ohjaamassa kesäistä kirjoituskurssia. Olen aiemmin kirjoittanut talviturkin kohtalosta. Siitä huolimatta kipuilen asian kanssa yhä edelleen – ihan päivittäin itse itseäni katsoessani. Olen kuitenkin sinnikkäästi päättänyt kelvata omana itsenäni.

Kurssipäivä oli kesäisen helteinen, joten pukeuduin hihattomaan suosikkitunikaani ja capri-mittaisiin legginseihin ja kuljin nurmettuneella pihamaalla avojaloin. Päätin olla piittaamatta, kelvata täysin omana itsenäni. Sain päivän päätteeksi kahden kesken yhdeltä osallistujista palautteen, joka kannattelee minua pitkälle. Lämmin kiitos sinulle!

Hän kiitti ammattitaitoani ja lisäsi siihen, että on asioita, joille ihminen ei tietenkään itsessään voi mitään ja tämä on yksi niistä. Hän kertoi päivän mittaan useaan otteeseen katselleensa jalkojani ja ajatelleensa, miten kauniit, kapeat jalkaterät minulla on ja niin kauniit varpaatkin.

Uskallatko olla alasti arvioinnin kohteena?

Palaute yllätti täysin! Tällaiseen en ollut osannut varautua ammattiroolissani, kirjoittajaryhmän ohjaajana! Se oli kuitenkin käytännön muistutus siitä, mitä pienessä, silloinkin mukana olleessa kangaslaukussani lukee: ”se mihin kiinnitän huomiota lisääntyy”. Ehkä tämä palaute opettaa katsomaan itseäni lempeämmin ja toisenlaisin silmin, etsimään itsestäni myös hyvää.

Ei ole olemassa yksin hyvää maisemaa tai pahaa maisemaa tai sanaa, joka on vain hyvä tai paha. Puhtaan valkeaa ei tunnista puhtaan valkeaksi, jos siihen ei sisälly rippunen mustaa: jin ja jang.  Molemmat tarvitaan. Täydellisyys suuntaan tai toiseen on illuusio, valhe.

Kun kiinnität sitkeästi huomiota itsessäsi sellaiseen, joka on myönteistä, myönteinen kuva itsestäsi vähitellen vahvistuu, lisääntyy. Et ole enää niin ankara oma itsesi tuomari ja uskallus seistä arvioinnin kohteena on helpompaa, kun kelpaat itse itsellesi. Silloin todennäköisimmin kelpaat muillekin.

Aiheesta lisää:

PS. Jaa myös muille oman itsensä ankarille tuomareille.

6 thoughts on “Olla alasti arvioinnin kohteena. Uskaltaisitko?

  1. Olla alastomana arvioinnin kohteena, muistutti minua menneestä kauan aikaa sitten tapahtuneesta. Tuolloin hyvin itsestään varma ihminen oli riisunut itsensä alastomaksi, ihastellessani maisemia parvekkeelta. Kovan helteen ja pitkän työpäivän jälkeen reaktio näkemääni oli hysteerinen nauru. Alaston loukkaantui naurustani, siinä ei selittelyt työpaineista / stressistä auttaneet.

    1. Kiitos, Kaija, muistosi jakamisesta. Ehkä tämä itsestään varma ihminen ei sittenkään ollut niin varma itsestään, jos reaktio nauruusi oli loukkaantuminen. Sinähän nauroit tilanteelle, yllätykselle. Et hänen keholleen tai hänen riisuutumiselleen. Ehkä hän tuomitsi itse itsensä.

  2. Heippa! Olen lukenut vanhaa blogiasi ja minulla on vähän sama tilanne veljeni lasten kanssa. Siksi kysynkin että pidätkö tavallisesti yhteyttä siskosi lapsiin? Saatko käydä moikkaamassa ja saatko soittaa heille tavalliseen tapaan?

    1. Hei Anna Erika!
      Pidän yhteyttä siskoni lapsiin. Muutama vuosi sitten, kun olivat vielä nuorempia, oli sellainen olo, että ”joku välikäsi kävi kopeloimassa” heidän puhelimiaan, kun lähettämäni tekstiviestit eivät muka tulleet perille. Se loppui kuitenkin, kun tein selväksi, että tiedän viestien menneen perille puhelimeen, jos se näkyy omassa puhelimessani viestien välitystiedoissa. Eli ainoa tapa, jolla viesti on voinut välitä, on se, että joku ne on käynyt puhelimesta poistamassa.

      Olen lohduttanut itseäni sillä, että vaikka minusta johtumattomista syistä välit näihin lapsiin katkeaisivatkin (lasten vanhemmilla on (mieli)valta omiin lapsiinsa), tiedän kuitenkin jättäneeni näihin lapsiin jäljen. Kun he kasvavat ja aikuistuvat ja saavat omaa perspektiiviä elämäänsä, he kyllä muistavat tuon jäljen, vaikka joku heitä olisikin jossakin vaiheessa pyrkinyt manipuloimaan ja minua mustamaalaamaan. Tiedän sen omasta elämästäni, kun olen vasta aikuisiällä alkanut pitää yhteyttä joihinkin omiin sukulaisiini, joita ei omassa lapsuudenperheessäni ole katsottu ns. hyvällä silmällä, mutta minulla on heistä itselläni lapsuudesta hyvä muisto, jonka olen oikeaksi todennut. Tämä ajatus kantaa ja lohduttaa.

  3. Mitä tekisit jos siskosi lapset näkisivät tämän tai vanhan blogisi, hissa kirjotat heistä, heidän joulun vietosta ja heidän äidistään? Etkö pelkää että he loukkaantuvat kun olet puhunut heidän äidistään niin negatiivisesti ja esim siitä miten kauheeta heillä käyminen tuntui. Kommentti ei misstänks nimessä ole kritisoiva vaikka se valitettavasti siltä kuullostaa!

    1. Kiitos hyvästä kommentista, Tommi. Mietin aikoinaan hyvin tarkkaan, kun vanhan blogini aloitin, mitä voin kirjoittaa ja mitä en. Tulin siihen tulokseen, että myös minulla on oikeus tunteisiini eikä minun velvollisuuteni ole suojella niitä, joiden olen kokenut kohtelevan minua kaltoin. Kukin vastaa itse omasta käytöksestään. Lapset ovat toki hyvin lojaaleja omille vanhemmilleen vieläpä hyvin pitkälle aikuisikäisinä. Niin olin minäkin pitkään. Mutta siskoni lapset eivät kuitenkaan ole vastuussa oman äitinsä käyttäytymisestä. Hän vastaa siitä ihan itse. Ja toisaalta, lapsi ei ole sokea. Nämä lapset tietävät ja tuntevat kyllä, että minä pidän heistä ja että minulla on hyvä olla heidän seurassaan. Siihen voin luottaa.

Kommentoi toki!