Kirjoitettu

On lupa pelätä vieraita asioita

On lupa pelätä itselle vieraita asioita

Monet itselle vieraat asiat pelottavat. Ne tuntuvat vaikeilta ja niiden kohtaamista mielellään välttelee viimeiseen asti. Ei ole ihme, että erään vakuutusyhtiön markkinointikampanja perustuu tälle vieraiksi ja vaikeiksi koettujen asioiden välttelylle.

Yhdelle kaikki sijoittamiseen liittyvät asiat ovat yhtä hepreaa, toiselle yritystoimintaan liittyvät asiat. Minulle kaikki autoon liittyvät asiat ovat välttelyn paikka. En ymmärrä moottoreista tuon taivaallista ja vielä vähemmän ne kiinnostavat minua. Olen kauhusta kankea aina, kun autooni ilmaantuu jokin uusi ääni tai ”ominaisuus”.

Koska en tiedä ja osaa, pelkään aina pahinta. Epäilen, että auto varmasti jättää minut tielle juuri sellaisena päivänä, kun haluan ehtiä ajoissa junaan. Hurjimmissa fantasioissani autoni alkaa vian vuoksi heittelehtiä kontrolloimattomasti juuri, kun olen ylittämässä Raippaluodon siltaa ja vastaan on ajamassa vähintäänkin kolmen täydessä lastissa olevan tukkirekan kolonna. Suistunko kaiteen läpi hyiseen mereen vai törmäänkö tukkirekkaan?

Elämäni autot ovat jättäneet minut tielle ainakin kolmesti. Jokaisesta tilanteesta olen selvinnyt ja joka kerta olen saanut apua. Vähitellen olen oppinut, että auton outoihin äännähtelyihin ja nykimisiin kannattaa pelkäämisen sijaan käydä kysymässä apua mahdollisimman pian. Vaikka vialle ei löytyisikään heti syytä, sekin auttaa, että olen tehnyt asialle jotakin.

Jokainen ihminen pelkää itselleen vieraita asioita. Siihen on myös oikeus. On kuitenkin oma valinta, haluaako antaa pelon ohjata ja rajoittaa omaa elämää. Jätin yhden kesäreissun tekemättä autoni nykimisen vuoksi. En ole varma, kannattiko.

Mitä tehdä, jos pelottaa?

1. Myönnä pelkosi

Kun myönnät oman pelkosi olemassaolon, pelkosi ei enää ole näkymätön peikko, joka saattaa hyökätä kimppuusi ilman, että aavistit pahaa. Kun hyväksyt pelkosi olemassaolon, se on tullut näkyväksi. Silloin olet voittanut peloistasi jo ensimmäisen!

Rohkeus ei ole pelon puutetta, vaan pelon hallintaa. – Rudyard Kipling

Kun myönnät ja tunnistat pelkosi olemassaolon, se ei enää ole vihollisesi. Pelosta tulee ystäväsi, jos niin haluat. Se muistuttaa sinua siitä, että olet tekemässä jotakin, joka on sinulle uutta ja jonka tunnet huonosti. Pelko on tunne, jonka tehtävänä huolehtia, ettet vahingoita itseäsi, kun astut tuntemattomalle alueelle. Pelko on kaveri, joka muistuttaa sinua, että ota selvää!

Jos pohdit yritystoimintaan ryhtymistä tai haluat harkita sijoittamista tai miettiä vakuutuksiasi uudelleen, on täysin luonnollista, ettet tiedä aiheista kovinkaan paljoa, jos et ole niihin aikaisemmin perehtynyt.

Jos olet aiemmin työskennellyt palkansaajana, työantajasi on huolehtinut organisaation kirjanpidosta ja verotuksesta, palkan maksamisesta sinulle ja niin edelleen. Miten ihmeessä voisit tietää yrittämisestä sen enempää?

Yritystoimintaa harkitessasi kaikki työnantajasi vastuulla ollut tulee sinun vastuullesi. Olet silloin ryhtymässä tekemään jotakin sinulle ennestään vierasta, jolloin ystäväsi pelko muistuttaa olemassaolostaan. Se kertoo sinulle, että on asioita, joista sinun tulee ottaa selvää, ettet joudu suotta hankaluuksiin.

2. Ole utelias

Minun kouluaikoinani arvosanoihin vaikuttivat koe-osaaminen ja tuntiaktiivisuus. Kokeilla mitattiin, mitä olet oppinut: osaatko vastata oikein koealueesta tehtyihin kysymyksiin. Kädellä viitattiin silloin, kun tiesi vastauksen opettajan kysymykseen. Koulu opetti, että olet hyvä, kun pystyt osoittamaan osaamisesi.

Tosielämässä tilanne on toisenlainen. Sinua palkitaan siitä, että olet löytänyt tiedoistasi ja taidoistasi aukkoja, joita voit ryhtyä täyttämään. Kun teet näin, opit, kasvat ja kehityt. Kehittyminen on palkkiosi. Jos et itse tunnistaisi puutteita osaamisessasi, ei sinulla olisi tarvetta oppia mitään uutta. Kehittymisesi jäisi junnaamaan paikoilleen.

Ei ole ihme, jos pelottaa, kun toimintamalli, johon olet koulussa kasvanut kiinni, kääntyykin päälaelleen. Olet erilaisen tilanteen edessä. Jälleen pelko-niminen kaveri lyöttäytyy seuraasi.

On lupa pelätä tuntemattomia asioita

Rohkea ei ole se, joka ei pelkää laisinkaan. Rohkea on se, joka toimii peloistaan huolimatta.

Kerro pelolle, että olet kiitollinen, että se tuli turvaksesi. Kerro itsellesi, ettet ole tyhmä, jos et tiedä. Tietämättömyys ei ole tyhmyyttä, jos se johtaa siihen, että asioista ottaa selvää. Tyhmyyttä on jättää ottamatta selvää, kun on tunnistanut oman tietämättömyytensä, vaikka tunnistaa tiedontarpeensa.

Jos kerrot itsellesi, että asiat, joita kohtaan tunnet pelkoa, ovat vaikeita, voit olla varma, että ne ihan varmasti tuntuvat hankalilta. Kerro sen sijaan itsellesi, että luotat siihen, että opit asiat vähän kerrallaan, vaikka ne sinulle vielä vieraita ovatkin. Moni muukin on oppinut, joten miksi et myös sinä.

3. Kysy neuvoa ja pyydä apua

Kynnys astella tietämättömyytensä kanssa vakuutusneuvojan, pankkivirkailijan tai yritysneuvojan luo voi olla suuri. Muista kuitenkin, että nämä ihmiset eivät saa palkkaa siitä, että antavat sinulle arvosanoja siitä, miten hyvin tunnet heidän edustamansa asiat.

Maailmasta löytyy toki niitäkin, joille suurinta nautintoa tuntuu tuottavan oman osaamisen esittely ja toisen tietämättömyyden osoittelu. Onneksi vaihtoehtoja on aina ja voit hakeutua oikean ammattilaisen luokse.

Yritysneuvojan tehtävä on ainoastaan opastaa yrittäjiä, myös niitä, jotka ovat vasta harkitsemassa yrittäjyyttä ja ovat tulleet selvittämään itselleen perusasioita. Vakuutusneuvojan ja pankkivirkailijan tehtävänä on toki myös myydä palveluita, mutta hekin tietävät, että harva haluaa ostaa asioita, joista ei ymmärrä mitään.

Ei siis ole häpeä kysyä pankissa tai yritysneuvojan luona perusasioita. Asiantuntija, jonka tehtävänä on auttaa sinua, ei voi tietää, mitä et ymmärrä, jos et kerro sitä hänelle. Kohtelet itseäsi kaltoin, jos haaskaat aikaasi siihen, että vain nyökyttelet ymmärtämättä, mistä sinulle puhutaan.

Kunnioitat myös neuvojan työtä, kun kerrot, milloin tipahdit kärryiltä ja mitä et ymmärrä. Hänenkin työaikaansa valuu hukkaan, jos hän tietämättään puhuu asioista, jotka eivät sinua hyödytä tai ole sinulle merkityksellisiä. Ammattilainen haluaa olla avuksesi parhaalla mahdollisella tavalla ja on kiitollinen saadessaan tietää, mitä et ole ymmärtänyt ja mistä haluat lisää tietoa.

Useimmissa asioissa pärjää lopulta mainiosti normaalijärjellä ja asioiden ymmärtämisellä yleisellä tasolla. Vaikka oletkin vastuussa omista asioistasi, on myös paljon sellaista, jonka voit antaa toiselle hoidettavaksi. Kaikkea ei tarvitse osata syvällisesti ja täydellisesti itse. Olemme olemassa toisiamme varten ja toisiamme täydentääksemme.

Älä anna pelon muuttua viholliseksi, joka kalvaa ja jäytää eikä anna sinulle rauhaa ja pahimmillaan estää sinua tekemästä asioita, jotka ovat sinulle hyväksi. Anna pelon olla ystäväsi, joka osaa väistyä sivulle, kun huomaa, ettet enää sitä tarvitse sen jälkeen, kun lähdit tutustumaan tuntemattomiin asioihin pieni pala kerrallaan.

Aiheesta lisää

PS. Jaa kannustukseksi myös ystävällesi.

Kommentoi toki!