Julkaistu 2 kommenttia

Syyllistäminen ja syyllistyminen: tunnetko tämän noidankehän?

syyllistaminen ja syyllistyminen

Syyllistäminen voi olla tietoista tai tiedostamatonta. Toiset puolestaan syyllistyvät silloinkin, kun kukaan ei varsinaisesti ole syyttänyt mistään. Mistä syyllistämisessä on kyse? Mitä tapahtuu, kun syyllistyt? Kerron tässä postauksessa, miten syyllistämisen ja syyllistymisen noidankehän voi katkaista.

Syyllistäminen ja syyllistyminen: tunnetko tämän noidankehän?

Erääseen perheeseen päätettiin ottaa koira. Perheen vanhemmat ilmoittivat lapsille aamiaispöydässä, että olemme päättäneet, että meille otetaan koira.

Lapset eivät olleet koskaan esittäneet toivetta koirasta. He olivat toki eläinrakkaita. Perheen marsu oli hiljattain kuollut. Yllätys koiran tulosta tuntui lapsista käsittämättömän upealta!

Koira tuli. Se rekisteröitiin 6- ja 8-vuotiaiden lasten nimiin.

Eräänä päivänä koira oli repinyt lasten koulupäivän aikana muovimattoa irti kodin lattiasta.

Perheen äiti päätti, että koira palautetaan takaisin kasvattajalle. Lapsille hän selitti koirasta luopumisen syyksi sen, ettei koira voi hyvin, kun se joutuu olemaan pitkät päivät yksin, kun lapset ovat koulussa.

Vanhemmalle lapselle perusteltiin koiran lähtöä myös sillä, että hän on niin allerginen. Ei lapsi tosin ollut milloinkaan saanut koirasta mitään oireita. Kissoista kyllä, mutta ei koirista tai muista eläimistä. Hänelle korostettiin, että hän saattaisi myöhemmin saada!

Vuosien varrella perheen isä pahoitteli usein ääneen, miten nuorempi lapsi ei voinut ottaa kania tai muita lemmikkejä, kun vanhempi lapsi oli niin allerginen.

Vanhempi lapsi kantoi vuosikymmenet sisällään syvää syyllisyyttä siitä, ettei ollut osannut huolehtia lapsuuden koirasta paremmin. Syyllisyyden tunnetta ei helpottanut se, että hän oli lapsena lukenut koiranhoito-oppaita ja tiesi, ettei alle viisitoistavuotias kykene yksin ottamaan koirasta vastuuta.

Hän kantoi syyllisyyttä myös siitä, ettei hänen sisaruksensa voinut hankkia lemmikkikania.

Tässä perheessä vallitsi syyllisyyden kulttuuri. Vanhemmat eivät kyenneet tai halunneet ottaa vastuuta koirasta. Kun asiat menivät pieleen, he sälyttivät lapsille vastuun, joka heille olisi kuulunut.

Kun alaikäisellä lapsella ei ole oikeutta itsenäisesti tehdä päätöstä koiran hankkimisesta, ei hän silloin siitä myöskään itsenäisesti voi olla vastuussa.

Kissa-allergia ei sekään ole millään tavalla lapsen tai edes aikuisen päätäntävallassa. Vastuu ja valtuudet kulkevat aina käsi kädessä.

Syyllistäminen ja syyllistyminen ovat toistensa peilikuvia

Syyllistäjä haluaa pestä omat kätensä osallisuudestaan tapahtumiin. Hän osoittelee mieluummin muita.

Nuo muut voivat olla hänen läheisiään, hänen työtovereitaan tai hänen vihamiehiään. Syyllinen saattaa löytyä myös  ulkoisista olosuhteista.

Tarinan isä oli tekemässä päätöstä koiran ottamisesta, mutta omiin työpaineisiin vedoten ei halunnut osallistua koiran hoitamiseen tai kasvattamiseen.

Syyllistyminen on syyllistämisen peilikuva. Jos toistuvasti joudut syyllistämisen kohteeksi, saattaa käydä niin, että alat itsekin uskoa, että sinä olet syyllinen.

Saatat mennä syyllistymisessä niin pitkälle, että alat lopulta syyllistää itse itseäsi sellaisissakin tilanteissa, joissa kukaan ulkopuolinen ei ole osoittelemassa syyttävällä sormella.

Syyllistyjä omii itselleen oman osavastuunsa lisäksi myös vastuun asioista ja tapahtumista, joihin hänellä ei ole valtuuksia ja jotka eivät kuulu hänelle millään tavalla.

Syyllistyjä alkaa kerätä itselleen taakkaa, josta ajan oloon tulee raskas kantaa.

Lue myös >> Syyllisyyden tunne: tunnistatko nämä 3 eri tilannetta?

Syyllisyyden kulttuuri eristää

Syyllistäminen ja syyllistyminen hajottavat ihmiset toisistaan erilleen.

Syyllistäjä pyristelee irti omasta vastuusta. Samalla hän pyrkii irti yhteisestä vuorovaikutusverkostosta: tapahtuneen ja muiden ihmisten ulkopuolelle.

Syyllistäjän tavoitteena voi myös olla eristää muista se, jota hän syyllistää: sinä olet syyllinen, me muut emme ole.

Syyllistyjä toimii kuten syyllistäjä. Hän eristää itse itsensä yhteisestä vuorovaikutusverkostosta. Hän omii muidenkin vastuut itselleen ja vain itselleen. Hän saattaa vähitellen vajota yksinäiseen itsekeskeisyyteen. Vain hän on syyllinen. Muut eivät ole. Hän eristää itsensä ulkopuolisuuden tunteeseen.

syyllistaminen ja ulkopuolisuuden tunne

Syyllistyminen saattaa olla myös puolustusmekanismi. Silloin oman osavastuun ottamisen sijaan syyllistyjä heittäytyy uhrin asemaan ja turvautuu syyttelemään muita.

Yhteiskunnat ovat kautta aikojen käyttäneet eristämistä kovennettuna rangaistuksena. Ihminen on laumaeläin eikä pärjää loputtomiin yksin. Ulkopuolelle joutuminen on ihmiselle uhkatilanne.

Tästä syystä syyllistäminen ja syyllistyminen on tapa kohdella kaltoin muita ja sinua itseäsi. Kun haluat olla lempeämpi itseäsi ja muita kohtaan, opettele katkaisemaan syyllistymisen kierre.

Katkaise syyllistymisen kierre

Kun tunnistat itsessäsi halun kohottaa syyttävää sormea joko muita tai itseäsi kohtaan, yksi ainoa kysymys voi katkaista ulkopuolisuuden tunteeseen johtavan syyllistämisen ja syyllistymisen noidankehän.

Kysy silloin: kenellä on vastuu ja valtuudet? Se, mihin sinulla on valtuudet, on sinun vastuullasi. Ei mikään muu.

Tulet huomaamaan, että äärimmäisen harvoin mikään tapahtunut on sataprosenttisesti yksittäisen ihmisen vastuulla.

Toimimme täällä yhdessä. Meillä jokaisella on oma pieni osavastuumme. Sinä yhdessä muiden kanssa pyrit tekemään parhaasi niillä voimavaroilla, tiedoilla ja osaamisella, jotka sinulla kussakin hetkessä on.

Yllättävien tapahtumien jälkeen olet usein hippusen viisaampi. Ole armollinen sille osalle itseäsi, joka teki mielestään parhaan valinnan vajavaisemmilla tiedoilla.

PS. Jaa ystävälle, jota turha syyllistyminen rasittaa.

2 ajatusta kohteelle “Syyllistäminen ja syyllistyminen: tunnetko tämän noidankehän?

  1. Hyvä kirjoitus!
    Olen syyllistänyt itseäni, täten kantanut turhaa huolta ja vastuuta asioista, jotka eivät kuulu minun vastuualueeseeni. NYT lukiessani kirjoitustasi tajusin, että uupumukseni asioihin on johtunut tuosta syyllistymisestä ja turhasta vastuunkannosta.
    Minun pitää nyt erottaa oikeat vastuuni, ja hoitaa ne kunnialla. Niihin voimani riittävät.

    1. Kiitos upean oivalluksesi jakamisesta! Lämmittää mieltä, kun kuulostat hurjan luottavaiselta ja määrätietoiselta, kun kirjoitat, että ”niihin voimani riittävät”. Minäkin uskon siihen. ❤️

      Hurjan monen uupuneen taustalla on juuri tuo sama, että on yrittänyt kantaa vastuuta sellaisista asioista, jotka eivät omalle vastuulle kuulu. Kun sen oivaltaa ja uskaltaa luopua turhasta syyllistymisestä, oma taakka alkaa keventyä.

      Huojentuneempaa oloa sinulle ja voimiesi palautumista!

Kommentoi toki!