Julkaistu 4 kommenttia

Miten parantava kirjoittaminen auttoi minua selviämään masennuksesta ja uupumuksesta

Parantava kirjoittaminen

Parantava kirjoittaminen on ollut minulle korvaamaton apu oman mieleni työstämisessä raskaimpien uupumuksen ja masennuksen vuosien aikana. Aloitin kirjoittamisen, vaikka minulla ei mitään aiempaa kirjoituskokemusta ollutkaan.

En ole niitä, jotka ovat lapsesta saakka pitäneet päiväkirjaa tai kirjoittaneet runoja pöytälaatikkoon. Lapsuuden päiväkirjoissa … Read More

Julkaistu Jätä kommentti

Ryhmässä kirjoittaminen: miksi se antaa enemmän kuin yksin kirjoittaminen

Ryhmässä kirjoittaminen

Kirjoittaminen on hyvä työkalu oman hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja sen parantamisessa. Sitä voi tehdä sekä yksin, omissa oloissa että ryhmässä. Ryhmässä kirjoittamisessa on kuitenkin paljon sellaisia etuja, mistä yksin kirjoittaessa jää paitsi.

Miksi ryhmässä kirjoittaminen antaa enemmän kuin yksin kirjoittaminen

Jos … Read More

Julkaistu Jätä kommentti

9 turhaa uskomusta, miksi voimaannuttava kirjoittaminen ei ole sinua varten

Voimaannuttava kirjoittaminen

Voimaannuttava kirjoittaminen on omien ajatusten ja muistojen työstämiseen kirjoittamalla. Siihen liittyy paljon uskomuksia ja väitteitä.

Kuulen näitä toistuvasti, kun kerron, että olen koulutukseltani kirjallisuusterapiaohjaaja ja että järjestän voimaannuttavan kirjoittamisen kursseja. Omia kurssejani kutsun huojentavan kirjoittamisen kursseiksi.

Kerron tässä artikkelissa, mitkä … Read More

Julkaistu 4 kommenttia

Kysy nämä 5 kysymystä itseltäsi, kun ajattelet: ”en osaa”

En osaa mitään.

Ajattele, jos osaisit maalata! Miten olisikaan upeaa vangita siveltimellä tyhjälle paperille upeita maisemia. Millaiselta tuntuisikaan antaa luovuudelle siivet! Katsella, miten värit yksi kerrallaan syttyvät loistoon paperilla. Sinun kätesi loihtisi esiin sykähdyttäviä näkymiä. Sitten muistat: ”en osaa”.

Tai jos osaisit todella … Read More

Julkaistu Jätä kommentti

Mistä olet tulossa ja minne olet menossa?

Minne olet menossa?

”Minne olet menossa”, oli esitetty kysymys. Näin kuvassa kappaleen turkoosinsinistä taivasta. Se taivas vangitsi kaiken huomion, joten kuvaa tarkemmin tutkimatta nappasin sen pöydältä käteeni.

En jäänyt tutkimaan muita vaihtoehtoja. Näissä hommissa on paras antaa intuition ohjata ilman suurempia pohdiskeluja: pääsee vähemmällä … Read More