Kirjoitettu

***

Odotukset olivat vähäiset ensikertalaiselle. Ryhmä+ohjaaja antoivat eniten sekä tuotosten inhimillisyys ja ihmisyys. Pidin tehtävistä ja niiden runsasmuotoisuudesta sekä ohjaajan antamista selkeistä ohjeista.

Nyt vapautunut, onnellinen itsestään ja teksteistään ylpeänä oleva. 🙂

Kurssin ohjaaja sopii kirjoittajakurssin ohjaajaksi kuin nenä päähän tai kynä käteen.

Ryhmän ilmapiiri oli sallivan kannustava, avautuvan inhimillinen, kannustavan tukeva. Sain olla oma itseni ja tutustuin itseeni entistä paremmin. Tulin kuulluksi ja sain olla kuuleva.