Kirjoitettu

Yksi pieni päätös, joka poisti stressin elämästäni – pysyvästi

Stressi putkahtelee jatkuvasti esiin sieltä sun täältä. Puhutaan stressaavasta työstä. On stressaavia elämäntilanteita. Kun joku sattuu käyttäytymään tökerösti, toteamme, että olipa hän stressaantunut. Joidenkin sairauksien yhteydessä sanotaan stressin olevan laukaiseva tekijä. Juuri hiljan näin mainoksen maksuttomasta luennosta aiheesta Tee stressillesi edes jotain! Jostakin luin, että sika saattaa jopa kuolla stressiin. Toimistotyössä ollessani sain liikelahjana stressilelun. Sanotaan, että pieni stressi on hyvästä, mutta pitkään jatkuessaan ankara stressi taas ei. Peruskoulun terveystiedon tai biologian tunneilla jo kerrottiin, millaisia fysiologisia muutoksia stressi saa meissä aikaan.

Stressiä siellä, stressiä täällä, mutta mitä se oikein? Sana on ainakin minulle hyvin abstrakti. Sen tiedän, että se on jotakin, josta tulee hyvin epämiellyttävä, ahdistunut ja ajan oloon uuvuttava olo. Miten ihmeessä jollekin asialle voi tehdä edes jotain, jos ei edes osaa määritellä, mitä se on ja mistä siinä tarkalleen ottaen on kyse? Se pisti miettimään ja etsimään vastauksia.

Kielitoimiston sanakirja määrittelee stressin seuraavasti:

stressi5 jatkuva, vars. henkinen rasitus, paine

Sanakirjan määritelmä ei vielä antanut vastausta, mutta auttoi alkuun, sillä se herätti lisäkysymyksiä. Mitä on sellainen, joka aiheuttaa jatkuvaa henkistä rasitusta? Mikä on sellainen tunne, joka pitkään jatkuessaan johtaa henkiseen rasittumiseen?

Purin mielessäni tilanteita, joissa stressistä puhutaan. Työ tuntuu stressaavalta ainakin silloin, kun on enemmän tehtävää, mihin aika riittää tai työssä vastuut ja valtuudet eivät ole samassa linjassa tai työtehtävät ovat haasteellisempia, mihin kokee oman osaamisensa riittävän. Tästä alkaa jo tunnistaa, millaisesta tunteesta on kyse. Se on riittämättömyyden tunnetta: ehdinkö kaiken, onko minun mahdollista selvitä tästä ja osaanko tämän? Se on epäonnistumisen pelkoa: selviänkö tästä, entä jos en osaakaan? Jos taas puhutaan stressaavasta elämäntilanteesta, silloinkin koetaan riittämättömyyttä hoitaa kaikki eteen tulevat asiat ja myös pelkoa epäonnistumisesta, ettei kykenekään suoriutumaan tilanteesta parhaaksi toivomallaan tavalla. Kyse on siis uhan tunteesta, jota voi kutsua myös nimellä pelko. Hyi, olkoon!

Tein päätöksen: lopetan tyystin stressi-sanan käytön. Poistan sen kokonaan elämästäni – pysyvästi. Stressiä ei elämässäni siis enää ole. Se on poissa. Sen sijaan sovittelen jok’ikiseen ajatukseen tai puheeseen, jossa olisin käyttänyt stressi-sanaa, sanan uhantunne tai pelko sen tilalle. Huh!

Stressi on nyt siis poissa, mutta uhan ja pelon tunteet sen sijaan eivät ole väistyneet mihinkään. Ne ovat yhä olemassa, mutta nyt olen tehnyt ne näkyviksi. En enää hautaa niitä kiiltävän, ajan hengen mukaisesti hyväksyttävän ja ehkä jopa tavoiteltavan kuoren alle abstraktin stressi-sanan sisään. Siinä ne nyt ovat: riittämättömuuden tunteesta kumpuava uhkatila sekä epäonnistumisen pelko. Alastomina kaikessa rujoudessaan. Ei ole kaunista katseltavaa, ei! Eikä totta vie ole ollut monessakaan tilanteessa helppoa sovitella omaan mieleensä sanoja riittämättömyyden tunne tai epäonnistumisen pelko stressi-sanan tilalle. Monta on ollut tiukkaa peiliinkatsomisen paikkaa. Koenko minä todella tässä tilanteessa jotakin uhkaa? Useasti on mieli tehnyt valehdella, että eihän tässä nyt toki mitään, mutta ei ole auttanut muu kuin olla rehellinen. Tunteet eivät valehtele.

Mikäs vitsi siinä sitten on ryhtyä kutsumaan jotakin asiaa vain toisella nimellä? Pelkkää kosmetiikkaa? Voihan sen niinkin ajatella. Mutta. Mietin tilannetta, miten helppoa on kuitata oma epämukava olotila sillä, että keskustelussa oman itsensä kanssa huitaisen kuin ohimennen, että minä nyt vaan olen vähän stressaantunut. Kyllä tämä taas tästä. Vertasin sitä siihen, että sanonkin itselleni, että minä nyt koen tässä vähän riittämättömyyden tunnetta. Ei oikein tee mieli tieten tahtoen kokea itseään riittämättömäksi tai pelätä epäonnistumista. Ei totisesti! Tähän ei enää olekaan yhtä helppoa suhtautua samalla välinpitämättömyydellä. Tulee sellainen olo, että tekee vähintäänkin mieli alkaa pohtia, mistä riittämättömyyden tunne juontaa juurensa tai miksi pelkään epäonnistuvani. Sen jälkeen onkin jo paljon lyhyempi matka lähteä etsimään keinoja, joilla riittämättömyyden tunnettani ja epäonnistumisen pelkoani voin lievittää. Siihen tarvitaan yleensä vähän enemmän kuin se liikelahjana saatu stressilelu. Riittämättömyyden ja epäonnistumisen pelon tunteiden kanssa ei halua pitemmän päälle kaveerata. On huomattavasti helpompi tarttua todelliseen ongelmaan, kun sitä kutsuu sen oikealla ja ymmärrettävällä nimellä.

14 kommenttia artikkeliin ”Yksi pieni päätös, joka poisti stressin elämästäni – pysyvästi

  1. Nerokas näkökulma!

    Aloin miettiä, että mahdankohan puhua stressistä, vai jostain muusta? En ole ihan varma. Ehkä ennemminkin jaksamisen vähyydestä silloin kun tehtävää tai ratkaistavaa on liikaa. Tai ihan vaan vatutuksesta 🙂 Mutta tosi on, että aina pitäisi muistaa kaivaa perimmäisiä syitä. Selvittää mitä ne on, jos jonkin takana onkin jotain muuta.

    1. Eikös ”jaksamisen vähyys silloin kun tehtävää tai ratkaistavaa on liikaa” ole nimenomaan sitä uupumusta, jonka aiheuttaa pelko riittämättömyyden tunteesta? Niin ainakin omalla kohdallani sen koen.

  2. Tuo S sanan poistaminen on hyvä juttu. Juuri kun olen itse eliminoinut edellisen s:n niin uusi putkahtaa alitajunnasta? pintaan. Aina. Aina. Mikä on minua auttanut ainakin hieman. On se kun luin tämän kirjan. Sitä on suomeksi saatavilla. F**k It: The Ultimate Spiritual Way
    https://www.google.fi/search?client=safari&rls=en&q=fuck+it+book&ie=UTF-8&oe=UTF-8&gfe_rd=cr&ei=65AkWcy_IOnk8AeMvrawAw

    1. Kiitos kommentista ja kirjavinkistä. Irtipäästäminen todella auttaa. Auttaa, kun muistuttaa itseään, että voi luottaa siihen, että kun on tehnyt parhaansa, se riittää. Enempää ei voi eikä murehtiminen edistä mitään. Asioilla on tapana järjestyä niin kuin on tarkoitettu.

      1. Johduin jostain syystä tänne useamman mutkan kautta… (Tuota kirjaa suomeksi en löytynyt.)

        Jos on ikääntynyt, kroppa paikka paikoin aivan krempula ja liikkuminen vaikeaa ja raskasta, rahavarat rajalliset, talo jossa vaivaisen ukko-raiskan kanssa asumme vanha ja kehno (ei YHTÄÄN nykyviehettä ja trenditäkyä todellakaan löydy – vedet kyllä tulevat ja menevät, joten krempulatkin arjessaan pärjäävät). Ja toinen – vähintään yhtä kehno talo, jossa tyttäremme lapsineen oli määrä asua – on määritelty hometaloksi ja ”roikkuu nyt maan ja taivaan välillä”… Ei edes löydy tahoa, joka voisi tai osaisi factisesti sanoa onko talo todella hometalo vai ei! Yhdestä osasta hometta koira osoitti ja sitä sieltä myös löytyi – muu osa taloa on koiraekspertin mukaan homeeton. Tarjolla on insinöörejä ja muita huippakalliita ammattilaisia, jotka voivat tehdä tutkimuksia jos sitä hometta muualtakin löytyisi, mutta heidän palkkioihinsa kuluisi kaikki säästöön kitkutellut rahat. Olipa talossa sitten hometta tai ei, sille ei kuitenkaan olisi vara tehdä yhtään mitään! Eikä semmoista voi edes myydä!!!
        Se toinen talo on 350 km päässä tästä ja ukkoraiskan työpaikka on sen kupeessa. Eihän sitäkään taloa voi senkään vuoksi myydä (eikä semmoista kukaan siellä jumalan seläntakana edes ostaisi!)!

        Mitenkö tässä nyt asennoiduttaisiin henkevästi ja vastuullisesti??!! Ei tunnu auttavan kääntelipä sanoja ja termejä miten päin tahansa! Pattitilanteen ratkeamiseksi ei tunnu löytyvän ensimmäistäkään mantraa tai positiivista viritystä! Tilanne näyttää vain olevan ja pysyvän!

      2. Hei, Merja!
        Nyt vastaan todella pitkällä viiveellä. Pahoitteluni siitä! Selvisi tänään, että jostakin syystä osa tulleista kommenteista ei minulle ole näkynyt, enkä siksi ole niitä nähnyt.

        Ymmärrän hyvin hankalan tilanteesi: kaikenlaista ikävää on, mutta aina on myös jotakin hyvää. Hyvää on jo se, että ainakin olet hengissä, eikö totta. Sinulla on mies, tytär ja lapsenlapsia. Sinulla on myös koti ja talo, johon vesi tulee ja menee. Ja mitä ilmeisimmin miehelläsi on myös työpaikka. Paljon muutakin hyvää varmasti löytyy, vaikka vaikeassa elämäntilanteessa ikävillä asioilla onkin taipumusta viedä kaikki huomio itselleen. Voi hyvin kaikesta huolimatta!

  3. […] väline stressinhallinnassa riittämättömyyden tunteen nujertamisessa. Juu, niinhän se oli: stressiä ei enää ole. Puhutaan mieluummin asioista niiden oikeilla […]

  4. […] Usein tunsin myös puristavan, epämiellyttävän möykyn rinnassa. Kovin tuttuja oireita: stressi  riittämättömyyden pelko ja ahdistus aiheuttavat juuri tällaisia tuntemuksia. Hieman huolestuin. Olenko jälleen ajamassa […]

  5. […] vuoden blogikirjoituksissani pelko ja stressi uhantunne näyttää sielläkin olleen toistuva teema. Moneen kertaan olen tunnistanut pelkoni ja […]

  6. […] ja kuluttavaa. Murehtiminen ja huolet ovat ehtymätön luonnonvara. Pelättävää riittää ja stressi uhantunne on pysyvä seuralaisesi. Tämä on muuten tyypillinen masentuneen tai ahdistuneen mielen […]

  7. […] vuoden blogikirjoituksissani pelko ja stressi uhantunne näyttää sielläkin olleen toistuva teema. Moneen kertaan olen tunnistanut pelkoni ja […]

  8. […] alkaa yleensä junnata stressaavissa tilanteissa, joissa tunnet pientä epävarmuutta. Mielesi alkaa valmistella sinua kohtaamaan uhkaa […]

  9. Hei!
    Tuo John C. Parkinin kirja löytyy suomeksi ainakin Booky.fi:stä, nimellä F**ck it: Korkein hengellinen tie. Tilasin sen juuri 🙂 Terv. Merja nro 2

    P.S. Jaksamista kaimalle!

    1. Kiitos, Merja tästä vinkistä!
      /Mari

Kommentoi toki!